Urho Kekkosen kansallispuisto, 15.-16.8.2025
Kuvissa kolme eri esiintymää. Kaikille sienille yhteistä oli helttojen ja mallon värjäytyminen mustaksi pienellä viiveellä. Kohtien 2 ja 3 tyyppisiä sieniä tuli reissulla vastaan useampikin, mäntykankaan lajista on kysymys. Ei mitään tyypillisimpiä malikoita ainakaan, enkä keksi mistä lajista voisi olla kyse.
Tästä sain valkoisen itiölaskeuman. Kasvupaikka tunturin alarinteessä mäntymetsän ylärajoilla. Näyte kuivui kauttaaltaan mustaksi.
-
Näistä ei laskeumaa mutta selkeä jauhon tuoksu. Kasvupaikka mäntykangas. Näyte kuivui kauttaaltaan mustaksi.
-
Kolmannesta esiintymästä, myös mäntykankaalta, ja helttojen mustuminen näkyy kuvassa. Myös tällä jauhon tuoksu. Ei näytettä tästä.
Se on jokin mustuva Lyophyllum sect. Lyophyllum mutten osaa sanoa mikä.
Minulla on mielikuva että vuonna 2017 Sienipäivillä Ounasvaaralla ihmeteltiin samannäköistä sientä, ja sitä pidettiin tieteelle kuvaamattomana (ainakin silloin). Savukynsikäs (Lyophyllum semitale) on kyllä saman tapainen, mutta muistaakseni tätä kyllä ajateltiin eri lajiksi.
Tässä kuva siitä Ounasvaaran sienestä:
Tämän sienen erityistuntomerkki oli tahmea lakin pinta, ja tahmeilta näyttävät myös nuo ekan viestin sienet. Voisikohan olla sama laji?
Kyllä nää tahmeita olivat. Funga nordicasta kun selailin näitä mustaksi värjäytyviä, näytti että kovin moni laji ei oo vähä-ravinteiselle mäntykankaalle ominaisia.
Sitten pelkästään ulkonäön perusteella L. deliberatum eli tuhrukynsikäs voisi sopia, mutta en tiedä sopiiko ympäristöön.
Kuvan 1 esiintymää lukuun ottamatta kaikki muut löytämäni kasvoivat yksittäin, ajattelin että se vois olla lajinomainen tuntomerkki.