Ja tässä vielä kolmas viime viikonlopun aikana tallennettu näyte. Espoo, 30.9.2017.
Myrkkymalikka (Clitocybe rivulosa) on kiinnostanut itseäni jo pitkään. Eritoten siksi, että minusta sen tuntomerkkeihin sopivia sieniä löytyy mielestäni aika usein; pieniä valkoisia malikoita jotka kasvavat nurmikkomaisilla kasvupaikoilla. Kuitenkin kirjallisuudessa se mainitaan harvinaiseksi eikä täällä laji.fi:;ssäkään ole kuin kaksi löytöä. Nyt tämä pitäisi kyllä selvittää, eli tätä varten pitää varmaan alkaa kerätä nyt näytteitä.
Toki nämä kuvan sienet voivat olla sikäli huti että niiden heltat ovat ehkä hiukan liian punertavat enkä tiedä saavatko myrkkymalikat kellastuakaan näin vanhemmiten. Toivottavasti ei tullut kerättyä jotain valkorusokkaita - tosin niiden olemus on mielestäni toisenlainen. No, sekin sitten selvinnee.
Tämän viestin sienet kasvoivat 7.10.2017 Vihdissä ketomaisella paikalla. maapohja hiekkaa. Jos näitä vertaa yläkuvan sieniin, kovinkaan suurta yhdennäköisyyttä ei ole. Kuivanäytteet eivät kuitenkaan niin erilaisilta näyttäneet, toki kuvan sienet ovat selvästi harvahelttaisempia kuin yläkuvan sient. Lisätuntomerkkeinä mainittakoon, että tuoksu puuttui, maku oli mieto ja itiöpöly oli valkoista.
Suhteellisen lähellä samalla paikalla kasvoi varsin tyypillisen näköistä hopeamyyränlakkia (Rhodocybe hirneola), ja epäilin itsekin että tässä olisi sellainen kyseessä, hiukan vain erinäköisenä. En ole ihan varma hopeamyyränlakin itiölaskeumista, mutta käsittääkseni niiden ei kai pitäisi olla valkoisia vaan epämääräisen punertavia tai ruskehtavia.
Jos myyränlakit on poissuljettu, niin onko siis kyseessä joku malikka? Pohjoismaisten malikkojen kaavat vievät helposti jonnekin myrkkymalikkaan. Toisaalta kirjassa Mushrooms & Toadstools of Britain & Europe mainitaan aika paljon malikkalajeja joita ei täältä ole tavattu.
Nämä vaaleat malikkamaiset sienet ovat paha ryhmä. Itse olen määrittänyt
nämä Keminmaan kirkkoketojen sienet myrkkymalikoiksi ulkonäön ja
skopialöydöksen perusteella. Ovat mielestäni erilaisia kuin kumpikin yllä
olevista.
Meillä useita malikkalajeja dna-tietojenkin perusteella. Ja tutkittuja
näytteitä ei ole edes kovin paljon. Ongelma on se, että emme tiedä, millä
nimellä kutsua mitäkin lajia. Ehkä tämä 10 vuoden kuluessa hieman
selviää…
Kiitoksia, kieltämättä tuo sun kuvasi näyttää tyypillisemmältä myrkkymalikalta kuin omat kuvani. Hauskaa että se on niin pohjoinen löytö vaikka myrkkymalikkaa on pidetty meillä eteläisenä lajina.
Nostetaan esille tämä vanha ketju, kun ylimmän kuvan näytteestä tuli sekvenssitietoa. Näytteen sekvenssi (joskin polymorfian vuoksi hiukan ongelmallinen) vastaa parhaiten sieniä, joille Alvarado ja kumppanit vuodelta 2015 peräisin olevassa artikkelissa antavat nimen Clitocybe rivulosa. Huomattakoon kuitenkin, että esimerkiksi Funga Nordicassa rivulosa ja Clitocybe dealbata ovat synonyymejä, mutta Alvaradon puussa ne ovat kuitenkin aika eri paikoissa. Uskaltaisikohan tämän kuitenkin jo lukita myrkkymalikaksi?
Palataan tähän kuitenkin vielä. Ei taidetakaan lukita ihan vielä. Sain Tapiolta Harri Harmajan vuonna 1969 kuvaaman peltomalikan - Clitocybe agrestis - sekvenssin. Se vastaa hyvin pitkälti tämän sienen sekvenssiä. Ilmeisesti siis tuo Alvaradon et al. 2015 mukainen rivulosa onkin agrestis, tai ainakin mahdollinen sellainen. Meidän laji.fi:ssa on myrkkymalikka (C. dealbata) ja peltomalikka (C. agrestis).
Nyt on toki niin, että agrestis (1969) on paljon uudempi nimi kuin rivulosa ja dealbata (molemmat vuodelta 1871). Rivulosa menisi siis agrestiksen ohi, jos kyse on todella samasta lajista. Mutta onko niin, paha sanoa.
Elikkä sama tarina kuin Mikolla tuossa yllä - peltomalikka, C. agrestis, blastaa lajiksi C. rivulosa. Tiedä sitten millä nimillä näitä olisi paras kutsua.
Henrin peltomalikkana sekvensseihin lähettämä on suurella todennäisyydellä juuri se, Clitocybe agrestis. Se vastaa Alvaradon artikkelissa (2015 muistaakseni) käyttämää taksonia Clitocybe sp 2 - ja se hänestä sopii tähän taksoniin. Harri Harmajan agrestikseksi määrittämä keräys myös osuu tähän. Samoin mm tämä oma keräykseni Submission | Finnish Biodiversity Information Facility.
Kiitos tiedosta. Alvarado 2015 artikkelista ei mielestäni löytynyt rivulosa/agrestis pariin apuja. Sinun agrestis keräyksesi Intiön hautausmaalta vastaa kyllä “100%” omia agrestis keräyksiäni Virtasalmen hautausmaalta. Tuo beessi sävy pienellä pinkillä häivähdyksellä ja lakin pinnan “hohtavuus” taitaa olla lajin tavaramerkki josta ainakin tyypillisen yksilön tunnistaa mielestäni aika hyvin. Olen tuota esiintymää (tai pariakin) seuraillut jo useamman vuoden ja habitus alkaa olla tuttu. Pientä kosteusmuuntuvuutta on mutta läpisäteisyys ja “splitting coating” ovat näiltä tyystin puuttuneet.
FTE:ssä on mielestäni ihan hyvin omiin löytöihini sopiva kuvaus peltomalikasta muuten mutta omissa löydöissäni ei ole ollut mitään mainittavaa tuoksua, vaikka olen sitä osannut etsiä. Tässäkin voi olla ehkä jotain sekaannusta anismalikkaan taikka ennemmin valkotuoksumalikkaan? Jos nuo nyt ovat eri lajeja.
Jos tälle beessille nyt pitää nimenä C. agrestis niin sitten joutuu ihmettelemään tuota C. rivulosa/dealbataa jota löytyy yleisenä läpi Ruotsin. Miksihän se (lähes) puuttuu meiltä?
Ruotsissa rivulosa ja dealbata on yhdistetty nimen rivulosa alle ja havaintoja on miltei tuhat. Tanskassa lajit ovat erikseen. Siellä dealbatasta on vain muutama havainto (iso malikkalaji) mutta rivulosasta on reilut 400 havaintoa.
Nyt voisi ajatella että meiltä löytyisi nurmikkobiotoopeilta kolme pientä vaaleaa malikkaa - anis-, valkotuoksu-, ja peltomalikka. Plus sitten se hieman hukassa oleva C. rivulosa.
Pitää varmaan koittaa etsiä tuota rivulosaa sekvenssiin vai joko siitä on sekvenssivarmistuksia Suomesta? Jos on niin löytyisikö myös kuvia? Sehän voi olla ihan yleinenkin nurmikkobiotoopeilla. Ilmeisesti “splitting coating” voisi olla tässä apuna ehdokkaiden etsinnässä.
Malikoissa on paljon “kulttuurieroja” maiden välillä, jossain valkeat malikat saavat nimen x ja toisaalla nimen y. Nurmikkobiotoopeilta löytyy valkeita muitakin, kuin nyt mainitut.
Yksi hieman harmaansävyinen on taksoni, joka kasvaa nurmikkojen ja ruderaattialueiden lisäksi myös puulla. Siihen osuvia nimiä ovat C. truncicola ja C. dryadicola. Nummimalikka - C. diatreta on hankala sotku. Siinä vaikuttaisi olevan noin viisi taksonia (ellei kaikkia katsota yhdeksi), mukana on sieniä valkoisesta vahvasti oranssinruskeisiin. Yksi taksoneista voisi olla nimeltää leucodiatreta, mutta meillä se vaikuttaa olevan metsälaji (=C. regularis nimellä tunnettu). Tähän mennessä meiltä ei ole löytynyt sekvenssejä, jotka sopisivat myrkkymalikkaan (dealbata tms - sellaisia on käsittääkseni eteläisimmästä Norjasta kerätty).
Äskettäin julkaistiin laaja artikkeli, jossa käytännössä kaikki vaaleat ja oranssipunertavat malikat, siniset Lepistat ja Lepista irina vietiin sukuun Collybia Clitocybe-sukuun jäi lähinnä C. nebularis. Julkaistu Fungal Diversity marraskuun lopulla, löytyy mm. Research Gatesta
Zheng‑Mi He et al : Systematic arrangement within the family Clitocybaceae
(Tricholomatineae, Agaricales): phylogenetic and phylogenomic
evidence, morphological data and muscarine‑producing innovation
Tuo artikkeli oli muuten hyvin kiinnostava, suosittelen hakemaan sen luettavaksi jos malikat ja kumppanit yhtään kiinnostavat. Siinähän sitten tulee esille myöskin tämän Collybia-porukan myrkyllisyys, eli tutkimuksen piirissä olleiden lajien muskariinipitoisuuksia tutkittiin ja todettiin että muskariinia sisältävät malikat ja juurekkaat muodostavat fylogeneettisesti yhtenäisen ryhmän. Valko-, myrkky- ja peltomalikan lisäksi tähän muskariinia sisältävään ryhmään kuuluvat myös mitättömän pienet loisjuurekkaat (Collybia cirrhatan ryhmä) sekä iso määrä aasialaisia malikkalajeja.
Täytyy vain toivoa että tätä ryhmää jaksettaisiin tutkia myös Euroopan lajiston osalta. Ainakin itseäni kiinnostaisi mikä entisille malikoille ja Lepistoille olisi oikea nimi. Phyllophila, dealbata ja rivulosa (agrestis) siis ovat tämän mukaan Collybia-sukua kuten myös myrkytön vihertuoksumalikka (jatkossa Collybia odora). Harmaamalikka taas kuuluisi sukuun Pseudolyophyllum.
Foorumi on osaksi toteutettu VieKas LIFE -hankkeen osana (Finvasive LIFE, LIFE17 NAT/FI/000528).
Viekas on haitallisten vieraslajien kartoitukseen, torjuntaan ja tietoisuuden kasvattamiseen
keskittyvä hanke, joka on osittain rahoitettu EU Life-ympäristöohjelman tuella. Life
on Euroopan unionin rahoitusjärjestelmä, jonka tarkoituksena on kehittää yhteistä
ympäristöpolitiikkaa ja lainsäädäntöä
tukemalla luonnonsuojelu- ja ympäristöhankkeita eri puolilla Eurooppaa.
