Oksalaholakki

Poikkeuksellisen kevään jälkeen sienien etsintä on edelleen melko hedelmätöntä, mutta tänään löysin ensimmäiset helttasienet nahikkaita lukuunottamatta. Aika mitättömän näköisiä mutta ajattelin että varmaan tähän vuodenaikaan vaihtoehdot niin vähissä että kotona selviää helposti mikä on.
En kuitenkaan selailemalla keksinyt mitään selvää.

Kirjalan sekametsässä, lähinnä mäntyä ja kuusta ympärillä, vähän soisella tasanteella. Lakki isoimmilla noin 1cm ja jalka noin 4cm pituinen. Irtosi helposti maasta ja jalassa tuppo rihmastoa. Kellanruskea, tasainen lakki, vaaleassa jalassa pitkittäistä tummempaa kuviota. Tukevan oloinen, ei hapero koostumukselta. Näitä kasvoi 3-4 kappaletta pienellä alueella, muualla metsässä en enempää bongannut.

En ottanut näytettä mukaan, mutta olisikohan kuvista arvausta?



Hankalan näköinen. Periaatteessa kolmannessa kuvassa näyttäisi olevan niin punaiset heltat että tämän olisi pakko olla joku rusokas. Se ei minusta kuitenkaan muistuta mitään tietämääni keväällä kasvavaa rusokasta. Voisiko olla kuitenkin niin, että nuo heltat ovat oikeasti ruskeat ja kyseessä olisi joku risakas?

1 Like

Oli enemmän ruskehtava kuin oranssi heltasto mielestäni. Onkohan risakkaissa jotain kevätyksilöitä… en ihan äkkiseltään bongaa niistäkään, mutta useassa on kyllä vähän samaa olemusta.

Olisikohan Suvirisakas (Inocybe woglindeana) mahdollinen tälle…? Näyttäisi olevan harvoja keväisiä risakkaita ja aika saman oloinen.

Katsoin kuvia tuolta:

Ainoat havainnot Varsinais-suomesta niin sen puolesta mahdollinen ainakin.

Vähän tulee mieleen myös kuivahtanut oksalaholakki.

1 Like

Kasvutapakin sopisi parhaiten oksalaholakkiin, kasvaa puuaineksesta/karikkeesta tms. ja toki muutenkin ulkomuoto sopii.

1 Like

Hyvä koppi, tämä se varmaan on. Näyttää olevan havaintoja ympäri vuoden vaikka syksyllä yleensä kasvaakin.