Onko tämä lepakko myös pohjanlepakko?

Raisiossa marraskuussa kuvattu kännykällä.

Kyllä on pohjis tämäkin.

Kiitos Hokke! Toisessa tarkkailemassani paikassa lepakot (luultavasti myös pohjiksia) ilmestyivät muuten 2.11. Lokakuussa ei näkynyt vielä ainuttakaan.

Jouni

Joo talvehtivilla lajeilla on tuntemattomia esihorrospaikkoja usein syyskuusta marraskuuhun, jolloin ne voivat tyystin puuttua niiden pysyviltä talvipaikoilta. Varsinkin pohjikset ja korvayököt kestävät pientä pakkastakin, niin ei heti tarvitse luoliin ym tulla vaan aikaa voi viettää muuallakin. Sinänsä olisi kiinnostavaa tietää mitä nämä muut paikat sitten ovat. Kovasti asiaa yritetään selvittää.

Lepakot liikkuvat talvellakin aika ajoin. Eilen katossa ollut lepakko oli tänään kadonnut jonnekin, minne lie? Samoin liikkuvat kiiltomittarit. Mutta liuskayökköset ja nokkosperhoset taitavat pysyä aloillaan kevääseen asti!

Mainittakoon, että viidestä joulukuun lepakosta tänään 15.1. jäljellä vain 1! Eikä sekään entisellä paikalla. Eli liikkuvat innolla suojasäällä varsinkin.

1 tykkäys

Jep, ja esim. lämpimissä navetoissa, missä lentää keskitalvellakin kärpäsiä, voivat kiviseinien raoissa talvehtimassa olevat lepakot heräillä ja aloittaa sisällä saalistuksen. Näin on käynyt ainakin Ikaalisissa.