Poimumassikka (Ascotremella faginea) raidalla

Huomasin lehtomaisessa metsikössä raidan maapuulla ruskehtavan limaklöntin. Heti alkuun tuli mieleen poimumassikka, jota kuitenkaan ennen en ole tavannut. Aattelin sitten, että ehkä on kuitenkin yleisempi hytymassikka (Neobulgaria/Ombrophila pura) vähän levähtäneenä. Aiemmat hytymassikan havaintoni ovat kasvaneet juuri raidalla.

Skooppi kuitenkin paljasti totuuden. Tällä löydöllä on sukkulamaiset, öljypisaraiset ja pitkittäisuurteiset itiöt. Uurteisuus on heikkoa, mutta kuitenkin sen verran selvää että ei ole kuviteltua. Hytymassikalla itiöt olisivat ellipsoidit ja sileät.

Poimumassikka on ennen luokiteltu uhanalaiseksi, mutta tuoreimman arvion mukaan (2019) se on sen sijaan luokiteltu puutteellisesti tunnetuksi.

Tismalleen tuollaisia kauniin ruskeita poimumassikoita löytyy myös Träskändan puistosta Espoosta, metsän puolelta tammen ja lehmuksen maapuilta/pölleiltä. Unto dettasi taannoin kuvista nuo havaintoni poimumassikoiksi. Siellä olen löytänyt niitä kolmelta eri maapuulta. Muoto hieman vaihtelee mutta väri on aina ollut juuri tuo kaunis ruskea. En näemmä ole laittanut niitä vielä sieniatlakseen mutta googlen kuvahaulla löytyvät helposti. Tuo poimumassikka on mielestäni helppo tuntea kun sen on kerran nähnyt.

1 tykkäys

Oon aiemmin aatellut, että tämä juuri tammella/lehmuksella kasvaisi, mutta tällä onkin laajempi kasvualustaskaala. Esim. löysin Unton havainnon 30 vuoden takaa, jossa oli merkitty pihlaja alustaksi. Tästäkin voisi näytteen kuivattaa jos vaan huoneenlämmössä suostuu kunnolla kuivumaan.

1 tykkäys

Hei,

monet tammilla ym. eteläisillä lehtipuilla viihtyvät lajit joutuvat hyväksymään kasvualustakseen “vaatimattomammat” tavalliset metsäpuulajit, jos yrittävät pärjätä pohjoisempana. Niin tämäkin. Itse lisäisin kasvualustalistaan ainakin koivun. Eikä kyseessä tarvitse olla edes järeä puu, kavaa ohuilla risuillakin.

Marja

1 tykkäys