Punainen lohisieni lähteessä

19.8.2018 Raasepori, Pohja
Kuvan sieni löytyi eilen rehevästä lähteikkökorvesta poimulehväsammalen joukosta. Olin liikkeellä siskon kanssa ja ihmeteltiin kasvupaikkaa ja väriä. kauempaa luultiin ensin veriseitikiksi värin vuoksi. Maksalohisieni vai joku muu ? Lakin halkaisija ehkä 4 cm.

Hei,

löysin itsekin melko punaisen lohisienen kostelta suopellon reunalta. Muistin tämän viestin ja otin mukaani. Vilkaisin skoopissa 500x suurennuksella ja itiöt olivat pyöreähköjä ja nystyisen tai piikkisen näköisiä. En olekaan ennen skoopannut lohisieniä, uusi kokemus sekin. Fungan itiökuvissa Laccaria laccatan, lohisienen itiöt olivat osuvimpia. Johtuisiko veriseitikkimäinen väri ylenpalttisesta kosteudesta. Normaalivuosina veriseitikkejäkin voisi jo alkaa nousta näihin aikoihin, mutten ole löytänyt vielä ensimäistäkään.

Sieniterveisin: Marja

Ei ole mahdollista ottaa skooppaamatta kantaa. Skoopinkin kanssa ovat hankalia. Ilmeisesti lajimäärä on isompi kuin mitä Funga Nordicassa esitellään.

Tässä skooppikuvia tuosta.


No, on tuo 4-itöinen, mutta muuten ei tuosta pääse eteenpäin. Paavo Höijerin käsitys on, että lajeja on meillä noin tuplasti verrattuna siihen, mitä kirjoissa on. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että mitään ei vielä lohisienistä oikeastaan osata.