Rakenteita syövä pistiäinen?

Näyttää siltä, että tällaiset veijarit ovat tehneet jo viime kesänä pesän vanhempieni omakotitalon eteläpäädyn kattolaudoituksen sisälle. Jäin miettimään, ovatko nämä sellaista lajia, jotka tuhoavat rakenteita. Kuulin vasta tänään, että näitä oli jo viime kesänä. Viime sunnuntaina näin kolme tuossa seinällä, mutta tänään niitä lensi jo samaan tapaan kuin tarhamehiläisiä pesäänsä.

Kuvaaja kertoi, että pistiäisiä tömähti hänen hiuksiinsa, kun meni lähelle. Tänään 11.5.2021 on kauden lämpimin päivä Hämeenlinnassa. Todennäköisesti kyseistä pesää yritetään hävittää neudorffin ampiais- ja tuholaisvaadolla ennen kuin kokonaan villiintyvät.

Kuva on varsin huonolaatuinen. Pistiäinen on kuitenkin karvaton ja tuossa peräpäässä on leveä tummanruskea raita muuten liki mustassa tarhamehiläistä pulleammassa takaosassa.

Hei, mehiläiset ovat rusomuurarimehiläisiä (Osmia bicornis). Ne pesivät yksittäin valmiissa koloissa ja rakosissa, eivätkä ne siten aiheuta vahinkoa rakenteille. Rusomuurarimehiläinen esiintyy vain muutaman viikon ajan toukokuussa, joten ne häviävät itsestään muutaman viikon kuluttua. Seuraavana keväänä toki taas palaavat.

1 tykkäys

Kiitos tunnistusavusta. Korjauksena vielä tuohon tekstiini, että kyllä näillä on karvoja tarhamehiläisten tapaan, kuten tuosta huonolaatuisen suurennoksen pistiäisen ääriviivoista saattaa erottaa. En muista itse nähneeni näitä aiemmin. Juttelin jälkikäteen vanhempieni kanssa. Heidän mukaansa naapureiden seinillä on viimeisten päivien aikana pyörinyt näitä samoja.

Kolme pistiäistä on nyt lentänyt ikkunaväliin, joten saa sieltä aikoinani paremmat näytteet kuolleista pistiäisistä. Onko “kuningatar” tälläkin lajilla koiraita suurempi,sillä äitini kertoi yhden niistä olevan kahta muuta suurempi.

Jätimme myrkyttelyn toistaiseksi, jos laji ei kerran vaurioita talon rakenteita ja suurta pesää ei kuitenkaan olisi.

Liitän tähän tuoreet hieman laadukkaammat kuvat ikkuväliin kuolleista yksilöistä.