huomasin että sieniatlaslomake on nyt muuttunut siten että kasvupaikkojen ja kasvualustojen tarkemmat erittelyluokittelut ovat kadonneet. Lisäksi siinä on joku muukin bugi, koska se ei näytä osaavan tunnistaa että sama loppupäivämäärä ei ole pienempi kuin alkupäivämäärä.
Itse asiassa sain tuon nyt toimimaan kun jätin havainnon loppumispäivän tyhjäksi. Mutta tuo tarkempi erittely olisi kyllä minun mielestäni hyvä saada takaisin. Saahan toki saman tiedon syötettyä vapaisiin tekstikenttiin, mutta on ikävä että systeemi muuttuu kesken kaiken.
Meidän validaattori oli valitettavasi vähän turhan epätarkka ja vertasi tuossa tarkistuksessa vain päivää. Poistimme tämän toistaiseksi ja lisäämme takaisin kunhan tarvittavat korjaukset on tehty.
Tutkimme minne ovat kadonneet nuo tarkemmat erittelyluokat ja korjaamme tilanteen mahdollisimman pian (tovoittavasti huomisen aikana).
Kiitos paljon näistä ja pahoitteluni että tuollaiset ongelmat ovat päässeet lomakkeeseen.
Huomasin että elinympäristötiedot ja puulaji en näytetäkään havaintotiedoissa vaikka on syötetty vikhkossa. Mistä se johtuu?
Lisäksi tuo valtapuuljai - miksei vain puulaji, ja sitten niitä voi lisätä niin monta kun haluaa kuten seuraavassa kentässä Elinymäristön lisätietoja voi tehdä.
Foorumi on osaksi toteutettu VieKas LIFE -hankkeen osana (Finvasive LIFE, LIFE17 NAT/FI/000528).
Viekas on haitallisten vieraslajien kartoitukseen, torjuntaan ja tietoisuuden kasvattamiseen
keskittyvä hanke, joka on osittain rahoitettu EU Life-ympäristöohjelman tuella. Life
on Euroopan unionin rahoitusjärjestelmä, jonka tarkoituksena on kehittää yhteistä
ympäristöpolitiikkaa ja lainsäädäntöä
tukemalla luonnonsuojelu- ja ympäristöhankkeita eri puolilla Eurooppaa.