Täikärpänen [Ornithomya chloropus/fringillina]

Ihan kotipihakierrokselta sain “matkamuistoksi” tämän kärpäsen, jonka huomasin vasta sisällä, kun se kuljeskeli niskassani. Perin sitkeää tekoa. Napakasta puristusotteestani se ei ollut moksiskaan.Laitoin sen paperille kuvausta varten, mutta, kun käsi oli lähellä, se hypähti oitis siihen. Ote oli tiukanlainen. Hirvikärpänen minulle tuli sen habituksesta mieleen, mutta ei kuitenkaan aivan. Vihertävä väri kiinnitti huomioni. Suomessa näyttää olevan ainakin kolme Hippoboscidae-täikärpästä: Ornithomya chloropus/avicularia/fringillina. Kahta ensimmäistä tavataan Laji.fi:n mukan Pohjois-Karjalassa, kolmatta ei. Mutta voihan olla ettei fringillinaa ole vai kukaan ilmoittanut. Aiemmin chloropusin suominimi on ollut rastaskärpänen ja frigillinan tiaiskärpänen. Eräässä Diptera Info:ssa hollantilainen asiantuntija kertoi, että fringillinalla on four (4)scutellar bristles, mutta chloropusilla six (6). Ymmärsinkö oikein nuo scutellumin jouhet/karvat? Sen mukaan tämä minun kiusankappaleeni olisi Ornithomya fringillina. Rastaita, tiaisia ja kaikenlaisia muita lintuja on pihapiirissäni runsaasti. Pesivät takametsässä.

Uskaltaisiko kukaan teistä ottaa kantaa tähän kärpäseen? Tämä oli minulle aivan ensimmäinen tapaaminen.




Joensuun Kiihtelysvaara 11.7.2021

Melko varmasti chloropus, fringillinakin toki esiintyy Kb:ssä, vaikea havaita ellei tutki isäntälintuja. Pään alla paremmat tuntomerkit: chloropusilla koko leuan mitalta mustat kiilat, fringillinalla ei.

Kiitos arviostasi, Jaakko. Koska noita varmoja tuntomerkkejä ei vaatimattomissa kuvissani näy, niin jätän molemmat vaihtoehdot näkyviin. Ornithomya sp. joka tapauksessa.