Terve, hyvä dokumenttiviite.
Lintuharrastajana minua on huolestuttanut hyönteisten väheneminen pidemmän aikaa.
Mielestäni hyönteisten väheneminen alkoi jo 80-luvulla. 70-luvulla sääskiä oli Hailuodossa kesäkuussa niin paljon, että kiikarin silmille kohottaessaan yksi sääski jäi okulaarin ja silmän väliin.
Lapissakin oli paljon sääskiä. Aikoinaan siellä kilpailtiin (epäeettisesti) sääskentappamismestaruudesta. Kilpailut loppuivat kai joskus 90-luvulla, muistaakseni viimeinen voittaja sai kolme sääskeä.
Jos hyönteiset katoavat, tulee uusi hiljainen kevät.
Tällä hetkellä tutkijat seuraavat RoundUpin kemikaaleja, jotka vaikuttavat pölyttäjähyönteisiin. Sääsket eivän minusta ole pölyttäjiä, nekin ovat vähentyneet. Niilläkin seuduilla, mihin peltokemikaaleja ei ole levitetty.
Pitäisikö tutkijoiden kehitellä uusia malleja hyönteiskatoon, joka alkoi jo 80-luvulla.
Ehkä on jokin kemikaali hakusessa?
Mielestäni meidän luontoharrastajien pitäisi antaa hyönteisten vähenemisestä yhtä tärkeä viesti maailmalle, kuten ilmastonlämpenemistä seuraavat järjestöt ovat tehneet. En halua hiljaista kevättä.
Teemu Paavola
Ranskalaisten tekemä tutkimus maan lintukannasta hätkähdyttää asiantuntijoita. 15 vuoden aikana lintujen määrä maaseudulla on vähentynyt kolmanneksella, joissakin lajeissa lähes 70 prosentilla.
– Tilanne on katastrofaalinen, luonnonsuojelubiologi Benoit Fontaine Ranskan kansallismuseosta sanoo.
Tutkimus viittaa vahvasti siihen, että linnuilta yksinkertaisesti on loppumassa ruoka – eli hyönteiset.
Näin vaalien jälkeen, kun ‘kansalaisvelvollisuus’ on suoritettu ja ääni on annettu jollekin tarjolla olevista huonoista vaihtoehdoista, voikin lukea Eero Paloheimon seuraavanlaisia mietteitä:
Poliitikot, poliitikoiksi pyrkivät ja kehäraakit, politiikan toimittajat ja tutkijat elävät taas nelivuosittaista kiima-aikaansa. On lupa kaupata itseään iskulauseilla ja pärstäkuvilla, on lupa lupailla ja uskotella, kehuskella ja vääristellä. Politiikan toimittajat seuraavat meininkiä kuin urheiluselostajat jalkapallo-ottelua. Politiikan ”tutkijat”, nuo biosfäärin tarpeettomimmat otukset, analysoivat otsa rypyssä ja etusormi pystyssä pelin kulkua.
Kukaan ei kysy eikä sano, että homma on läpivalaisematonta humpuukia. Mutta niitä jaksetaan patistella ja moittia, jotka eivät osallistu touhuun, tuota nukkuvien puoluetta. En kuulu heihin, mutta ymmärrän heitä. Jos ehdokkaiden joukossa olisi yksikin, joka nostaisi salkoon isot asiat, äänestäisin häntä. Nyt on pakko äänestää vähiten surkeata pikku asioiden näpräilijää.
Mitä ovat isot asiat? Ne ovat niitä, joista vaalikoneet eivät pukahda. Siis asiaan.
Millaista maapalloa ihmiskunnan tulisi tavoitella? Tulisiko tavoitteena olla rikas mosaiikki, jossa miljoonat eliölajit, suurenmoiset luonnonkokonaisuudet ja erilaiset, toisiaan täydentävät ja toisensa hyväksyvät kulttuurit eläisivät rikkaana kokonaisuutena? Vai tulisiko tavoitella muut lajit hävittänyttä, kulttuurinsa latistanutta robotti-ihmisten planeettaa, jossa talouden kasvuluvut tuottaisivat sen ainoan ilon ”evoluution kärkiolennolle”?