9.11.2023 Somero, Häntälän notkot.
Ensivaikutelma toi mieleen kelokäävän. Mutta mutta. Kasvoi juurakon pienessä kolossa. Juurakko luultavasti männyn. Paikka, kostea karjan laiduntama ojanotko. Juurakko on saattanut tulla nykyiselle paikalleen kevättulvien tuomana.
Yläreunassa pientä lakintapaista. Käävän koko 6x3 cm. Näyttää paksulta, todellisuudessa vain 1-1.5 mm paksu.
Kymmenen sentin päässä tästä, erittäin ahtaassa kolossa oli toinen 15x 2 cm kokoinen itiöemä. Sain siitä puukonkärjellä raavittua pienen palan, Seuraava kuva.
Ulkonäöstä huolimatta, ei oikein sovi kelokääväksi. En kuitenkaan keksi mikä muu voisi olla?
Kelokääpä tuosta nyt lähinnä tulee ensin mieleen. Haistoitko, siinä on ominainen tuoksu tuoreena ja sen saa yleensä myös kuivasta näytteestä. Skooppaus varmistaisi, kun puulajikaan ei ole täysin varma.
Kyllä tuo kelokäävän haju on minulle tuttu, muttä tästä sitä en haistanut. Ei edes kuivana. Lähetän näytteen ja pari muutakin vielä ennen talven tuloa tänne etelään.
Näyte katsottu ja on kelokääpä, Antrodia sinuosa.
Kiitos.
Hyvä, että tuli varmistettua. Kasvupaikka oli niin epätyypillinen kelokäävälle.