Laji.fi | Tietoja foorumista | Käyttöehdot | Yksityisyys | Keskustelusuosituksia

Kaksi korentoa [Calopteryx virgo ja Libellula fulva]


#1

Erilaisia korentoja on pyörinyt harvakseltaan pihassani, mutta nämä olivat ensimmäiset, joista sain kuvan. Ovat minulle täysin tuntemattomia. En ole muutenkaan juuri perehtynyt korentoihin, joten toivon teiltä apua.


Tämä lepäili koko ajan siivet supussa, en saanut “levityskuvaa”. Kauniin kimalteleva vihreä kroppa!


Tästä sain vain tämän yhden kuvan. Oli luja tuulenpuuska ja korento piti tiukasti kiinni oksan kärjestä. Tuulen hellittäessä se pyrähti lentoon ja istahti kädelleni. Otapa siinä sitten kuva! Ennen kuin se lensi pois, ehdin nähdä, että pyrstön päällä oli jotain tummempaa kuviointia, ei ympäri meneviä renkaita.
Joensuun Kiihtelysvaara 3.6.2018


#2

Ylin on neidonkorento naaras (Calopteryx virgo), alemmasta en osaa sanoa.


#3

Kiitos tunnistuksesta, Pentti! Jäädään odottamaan toisellekin nimeä.


#4

Näyttäis kovasti joltain syyskorennolta ja näyttäis olevan jo punaista ainakin puhelimesta katsoen, jolloin on ilmeisesti joku vaeltaja, kulkusyyskorento ainakin on nähty kevätpuolella, tämä tälläistä pohdiskelua taas, odotan itsekkin innolla mitä mm. Rane sanoo.
T:Jyri


#5

Kiitos pohdiskelusta, Jyri. Nimi syyskorento toi mieleeni, että siinäkö se kesä nyt meni - toukokuussa. :wink: Mutta kyllä niitä näköjään harvakseltaan lentelee jo kesäkuussakin, luin netistä. Nyt vain odottelemme, saako tälle tarkemman nimenkin. Harmi, etten onnistunut kuvaamaan selkäpuolelta. Tuo siipien asento eteenpäin näyttää olevan monessa kuvassa samanlainen. Ovatkohan kaikki olleet tuulessa vai mahtaako se olla tyypillinen tapa?


#6

On jotensakin mielenkiintoisen näköinen korento! Ei oikein saa otetta. Mikähän tuo oli kokoluokaltaan? Kun näit sen myös päältä, niin olisiko siinä näkynyt kolmiomainen vaalea kuvio takaruumiin tyvessä? Minähän olisin valmis melkeinpä tekemään tuosta Suomelle uutta lajia. Kiilaukonkorento (Aeshna isoceles) on jo tavattu niin Etelä-Ruotsissa, Tanskassa kuin myös Virossa. Olisivatko helteet ja kunnon etelätuulet voineet tuoda jo Suomeenkin?


#7

Kiitos kiinnostuksesta, Harri. Tutustuin tuohon Aeshna isoceles iin. Luulisin, että olisin huomannut sen vaalean kolmion niskassa, mutta sellaisesta ei ole muistikuvaa. Olin kai aika yllättynyt, kun se istahti käden selkämykselleni! Ikävä kyllä yhtä nopeasti kuin se tuli, se myös lähti - ja lopullisesti. Minulle jäi koosta mielikuva keskikokoisesta - ehkä noin 35 mm. Selässä oli pohjaväriä tummempaa kuviointia, ehkä jonkinlainen viiva. Kuvassa näkyy ainakin pyrstön loppupäässä tummaa, eikö? Tämän korennon silmät eivät myöskään ole yksivärisen vihreät, vaan ylhäältä ruskeat ja alhaalta sinivihertävän harmaat.


#8

Kyllähän tuo habitukseltaan aikalailla syyskorentoja muistuttaa. Ei vain ainakaan näin välittömästi tunnu löytyvän sopivaa lajia.


#9

Jos välittömästi tekisi vielä yhden “tarjouksen”. Miltä vaikuttaisi sorjahukankorento (Libellula fulva)?


#10

Hei! Mites nuori sorjahukankorento L.fulva koiras? Värit natsaa, muoto on OK, aika sopii, siivenkärkien tummaa ei aina oo juuri olleskaan ja ihan ku tolla näkyis sitäkin vähän.


#11

Harri ja Janne, nyt luulen, että osuitte naulan kantaan. http://dragonflyprime.co.uk/dragonflies/114-blue-chaser-scarce-chaser-libellula-fulva-uk-european-dragonfly-photo/ Tältä brittiläiseltä sivustolta näin tämän kuvan, jonka luvatta lainaan :flushed:

Siivenkärjissä ei mustaa ja se minun havaitsemani tumma juova keskellä pyrstöä. Jos mielikuvitusta käyttää, niin minun kuvassanikin voi aavistaa vähän keltaista väriä siiven laidassa. Joko päätämme, että nuori kypsymätön sorjahukankorento Libellula fulva koiras?


#12

Mielestäni lajin voi vahvistaa otsikkoon. Ei tuo mikään muukaan voi olla. Kuvastasi pystyy hahmottamaan myös tuon siivenreunojen keltaisuuden, ja selän mustaa aluettakin näkyy.
Minua jossain määrin hämäsi tuo kuvakulma, mikä vaikeutti hieman vertaamista omiin otoksiini ko. lajista.


#13

Hienoa et selvisi, itse en ole ikinä ko. lajia nähnyt enkä varmaan tuu näkemäänkään kun lähimmät havainnot satojen kilometrien päässä.
T:Jyri


#14

Aika harvalla on L. fulva pihapinnoissa :slight_smile: Hieno havainto!


#15

Oli sen verran mielenkiintoinen ajatusten vaihto tämän sorjahukankorennon osalta, että jatkan sitä vielä hieman. Liitän tähän kaksi kuvaa parin vuoden takaa. Ensimmäinen on nuori koiras; tuollaisena sinä Terttu sen oman korentosi ilmeisestikin kämmenelläsi ehdit nähdä. Toisessa kuvassa on puolestaan nuori naaras, jolla myös nuo tummat siivenkärjet näkyvät, yksi nimenomaan naaraan tuntomerkeistä.


#16

Kiitos, Harri, vielä tästä jatkosta ja hienoista kuvista. Täsmälleen tuollaisena minä sen eilisen korentoni näin. Huomioni kiinnittyi niin paljon selän tummaan kuvioon, että tyystin olin näkemättä siipien keltaista reunaa. Mutta kuvassa sitä kyllä häämöttää. Hauska huomata, että niillä näyttää olevan tapana laskea siipensä alaviistoon. Lepuuttanevatko siipilihaksiaan? :wink: