Erotin tämän omaksi ketjukseen, kun tekstiä tuli “hieman” odotettua enemmän. Liittyy siis osin ketjun http://foorumi.laji.fi/t/tilastointi-toivomuksia/473/21 keskusteluun. Tämä viesti on siis pitkä (teitä on varoitettu).
Jotta tämä yllä olevan lainauksen mukainen kohta voisi toteutua siten, että kaikki hyönteisharrastajat lähtisivät mukisematta käyttämään Vihkoa, sen tulisi kehittää oma tallennuslomake/-lomakkeita hyönteishavainnoille, parantaa hakuja ottaen huomioon hyönteishavaintojen erityisvaatimuksia (esim. perhosissa onkin jo hienosti hakukriteereinä mikrot/makrot/päiväperhoset) sekä sisällyttää mahdollisuus viedä ja tuoda havaintojaan taulukkomuodossa. Unohtamatta jo mainittua mahdollisuutta linkittää omat Hyönteistietokannan havainnot Vihkoon (miten käy henkilöiden, jotka ovat unohtaneet salasanansa?). Toki tiedän, että kehitystyö on kesken ja osa allakin olevista asioista on jo työn alla, mutta toisaalta niin on maastokausikin käynnissä jo 3 kuukauden päästä.
Kirjaan kaiken mieleeni tuleen tähän alle ja laitan vaikka saman listan palautelomakkeella erikseen, jos sille on tarvetta (kertokaa toki, jos haluatte minun toimivan näin). Haluan vain purkaa ajatuksiani johonkin. Korostan, että nämä ovat minun mielipiteitäni, eivätkä mitään autuaaksi tekeviä totuuksia. Uskon silti puhuvani monen harrastajan näkökulmasta. Näitä näkemyksiä saa kommentoida, kannustaa ja kritisoida vapaasti.
Tällä hetkellä Vihkossa on paljon hyvää, mutta tällaisenaan se ei vielä palvele hyönteisharrastajia. Tarkoitan sitä, että jos syötän jonnekin havaintoja, haluan tehdä niistä monipuolisia hakuja, jotka palvelevat juuri minua, esimerkiksi johonkin artikkeliin tai esitykseen aiheesta. Vertailuja, tilastoja, lukumääriä, listauksia jne. Alla muutamia esimerkkejä puutteista/huolenaiheista:
-
Havaitsijan nimellä haun puuttuminen esimerkiksi huolettaa tuntuvasti, sillä käytän sitä jatkuvasti, kun selvitän yleensä havaitsijan puolesta mitä hän on mistäkin ja milloinkin ilmoittanut. Yleensä johtuu siitä, ettei hän itse halua, ehdi, jaksa tai osaa tehdä hakuja. On myös tullut tilanteita vastaan, joissa on haettu jonkun henkilön kaikki havainnot useiden esille tulleiden epäselvyyksien vuoksi, jotta on voitu varmistua onko muissakin havainnoissa virheitä. Vai olisiko helpommin mahdollista, että tästä toiminnosta voisi tulla vain esim. “havaintotoimikunnan” tai muun vastaavan korkeamman tason ns. admin-ominaisuus? Joka tapauksessa vähintään omien havaintojen haku pitäisi löytyä, mutta siinäkin on yksi puute: sepä ei toimikaan Hyönteistietokannan havainnoissa, joissa olet ollut vain yksi havaitsijoista. Onko tähän ideoitu mitään toimintatapaa? Oletan, että tallennukseen tulee ns. “kaverien” lisääminen? Tälläkin hetkellä voi lisätä muita havaitsijoita, mutten tiedä linkittyvätkö ne keneenkään.
-
Havaintojen poiston puuttumista olen ihmetellyt pitkään, vaikka luulenkin tietäväni syyt siihen. Entä jos joku tallettelee sinne tahallisesti aivan vääriä havaintoja ihan vain aiheuttaakseen vahinkoa? Mitä näille voi tehdä, kun korjaaminenkaan ei ole vaihtoehto, jos havaintoa ei ole koskaan ollutkaan? Voidaanko nämä poistaa esim. näkymästä hauissa jonkinlaisten admin-toimintojen avulla? Tällöinhän ne säilyvät ko. henkilön havainnoissa, mutta eivät näy sekoittamassa muita. Olen itsekin joutunut poistamaan omia kahteen kertaan tallentamiani havaintoja, joten sellaisiin pitäisi ainakin saada minimissään yhdistämisvaihtoehto.
-
Havaintojen haussa tai niiden tuloksissa on yksi keskeinen puute: kunkin havainnon yksilömäärä ei näy Luettelo-välilehden listassa, eikä sitä saa lisättyä uudeksi kentäksi. Ja kun menen Lajit-välilehdelle, näkyy jokaisen lajin kohdalla vain havaintojen lukumäärä, mutta sekään ei kerro yksilöiden lukumäärää. Hakutuloksissa tärkeitä näkymiä Hyönteistietokannassa ovat mm. yleisimmät lajit yksilömäärineen (ja havaintomäärineen), yhteislajimäärä, fenologiset kaaviot sekä lajilistat (mielellään heimoittain, jos haku laajempi).
-
Haku pelkällä suvulla tai osittaisella tieteellisellä ei tunnu täysin toimivan. Kun hain maakuntani suvun Apamea lajien havainnot, sain ne, mutta suku Pieris toi 0-tuloksen, ja jostain syystä se tarjosi kahta Pieris-sukua, joista molemmat antoivat 0-tuloksen. Tribus Pierini sen sijaan palauttaa ihan oikeat lajit.
-
Puutelajit haettaviksi. Kun tiedetään, mitä tietyltä alueelta ei ole havaittu, voidaan havaintoponnisteluja lisätä juuri tiettyihin lajeihin.
-
Lisäksi Hyönteistietokannassa on miellyttävä yhteenvetosivu, josta näkee kuinka monta havaintoa lahkokohtaisesti sieltä löytyy, kuinka monta niistä on lahkokohtaisesti minun, ja mitkä ovat kuluvan ja edellisen vuoden havaintomääräni lahkokohtaisesti. Näiden lisäksi käyttöä olisi monenlaisilla yhteenvetosivuilla; mm. uusimmat maakuntahavainnot (tai kuntahavainnot tai kymppiruutuhavainnot), maalle uudet lajit vuonna YYYY lahkoittain, viimeaikaiset (mielenkiintoiset/harvinaiset) havainnot, kautta aikain yleisimmät yksilömäärissä/havaintomäärissä sekä tuo useaan kertaan esiin nostettu havaitsijatilasto.
-
Oma havaintojen tallennuslomake/-lomakkeita sekä mahdollisuus tuoda ja viedä havaintoja. Tätä pitää varmasti hioa vielä jatkossakin, mutta joitakin harmittavia seikkoja ovat:
Tallennus:
-
Kun kirjaan lajin nimen, esim. perhosissa “occultus”, tarjoaa Vihko 8:aa eri vaihtoehtoa, kun iso osa perhosharrastajista ei tunne lajien sukuja. Eli perhoslomake/hyönteislomake tarvitaan erikseen.
-
Kun valitsen listasta “Eurois occultus”, muuttuu nimi ruudussa muotoon isomaayökkönen, joka taas kerran on hyönteisharrastajille iso EI. Lajit tunnetaan pääasiassa tieteellisillä nimillä ja niiden syöttö sekä näkyvyys pitäisi pystyä valitsemaan oletusarvoisesti tieteellisinä.
-
En voi yhdellä havaintorivillä ilmoittaa kaikkia lajin koiraita ja naaraita, vaan niiden syöttämiseksi minun pitäisi tehdä 2 riviä; omansa koiraille sekä naaraille. Ja jälleen kerran tiedot pitäisi kopioida edelliseltä riviltä käsin siihen jälkimmäiselle.
-
Maakunnan valinta: jos kirjoitan lyhenteen Oba/ObS/PPe, järjestelmän tulisi automaattisesti tarjota oikeaa maakuntaa. Nyt ei tarjoa. Piti oikein hetki miettiä, että mikäs se on suomeksi. Sehän oli tietysti Oulun Pohjanmaa.
-
Kenttien esitäyttö, aiempien tallennettujen/käytettyjen paikkojen valinta, aiempien havaintojen käyttö pohjana ja oletusarvojen tallennus/tyhjennys kuntoon.
-
Havaintojen tuonti/vienti taulukoilla. Määrämuototaulukot pitäisi speksata tai erilaisten taulukoiden koneelliseen lukuun ja tulkitsemiseen pitäisi olla jonkinlainen tekoäly. Heh, uskon jostain syystä ensin mainittuun enemmän. Taulukkotyyppejä olisi kaksi: Ensimmäisessä 1 rivi on 1 havainto ja jokaiselle tietueelle on oma solu, ja toisessa ns. “rysätaulukossa” paikka-, pyydys ja kerääjätiedot olisivat alussa tai syötettäisiin erikseen, jonka jälkeen 1 rivi on 1 laji ja 1 sarake on lajikohtaisesti päivämäärä tai päivämääräväli, jolle on kirjattu summa, jolloin taulukko kertoisi kyseisen rysän tai rysien havainnot kattavasti yhdessä taulukossa. Ehkä joku esikatselumahdollisuus ennen tallennusta voisi olla kohdallaan, jotta voisi varmistua, että tiedot tallentuvat oikein?
-
Rastilistat eli ns. retkilistat: valmis taulukko lajeista, joihin voisi kirjata x = havaittu, xx = kymmeniä, xxx = satoja tai 0 = ei havaintoa. Nämä voisivat lähtökohtaisesti perustua maakunnasta tai alueelta havaittuihin lajeihin eli eri lajilistat riippuen siitä, mistä niitä ilmoitat (esim. Lapin lajit, makrot, mikrot jne.), ja näihin voisi lisätä puuttuvia lajeja. Jos tämä tehdään hyvin, perhosharrastajat voisivat naputella rysäkaudet suoraan Vihkoon vaikka jo maastosta yhteyksistä riippuen. Rastilistan hyvä puoli on myös se, että yleisetkin lajit tulee helpommin ilmoitettua, kun muuten ne monesti unohtuvat. Yleensäkin havaintoja voi unohtua ilmoittaa, jos listalla ei ole kaikkia lajeja, mikä on tullut hyvin esiin monista “pinnakisoista” sekä lintu- että perhosharrastuksessa.
-
Tuo edellä mainittu nollan havainnon ilmoittamismahdollisuus tulisi ottaa huomioon muutenkin, sekä syötössä että hauissa. Tiettyjen lajien selvityskäynneillä se esimerkiksi kertoo, että paikalla on käyty ja etsitty, muttei löydetty. Tai jos rysäjaksolla on jonkin lajin lukumääränä 0, se voisi esim. merkitä, että valo oli mennyt rikki, mutta syy pitäisi saada tarkennettua johonkin kenttään.
-
Esitarkastus syöttövaiheessa: Jos joku ilmoittaa esim. maakunnasta entuudestaan puuttuvan lajin, lomake voisi ilmoittaa sen jo syöttövaiheessa ja pyytää varmistamaan, että tiedot ovat oikein ennen tallennusta. En tiedä onko tämä mahdollista, mutta saahan sitä toivoa.
Nämä siis vain esimerkkeinä siitä, millaisia asioita hyönteisharrastaja tietokannalta voisi odottaa ja mitkä asiat lisäisivät hänen mielenkiintoaan tietokantaa kohtaan. Tärkeysjärjestys tämä ei ole, enkä tiedä osaisinko sellaista edes juuri nyt muodostaa. Lähinnä odotan keskustelua siitä, mikä koetaan tarpeelliseksi ja mikä ei.
Sanoisin, että heti kun tietoa saa haettua Lajitietokeskuksesta hieman monipuolisemmin, siirryn käyttämään vain sitä. Nyt jos syötän perhoshavaintoja tältä vuodelta, niiden haku ja vertailu aiempiin vuosiin menee vaikeaksi, kun joudun käyttämään kahta eri hakurajapintaa, ja tuomaan vielä havaintoja ulos Vihkosta, jotta saan Excelillä niistä haluamani tiedot ulos.