Jostain on tullut luettua, että käävistä voisi ottaa näytteitä (ei tarkoita koko kääpää), ellei erikseen ole rajoitettu. Tuon perusteella tunnistusta varten otettu näyte vaatisi silti aina lupaprosessia. Jokamiehen oikeuksissa käävät sitten rinnastetaan muihin sieniin yleisesti, hieman hassusti:
Voiko rauhoitetulla alueella marjastaa?
Voi, ellei rauhoitusmääräyksillä ole nimenomaisesti kielletty marjastamista. Rauhoitusalueen virkistyskäyttörajoitukset liittyvät aina siihen, miksi alue on rauhoitettu - esimerkiksi halutaan suojella tiettyä kasvi- tai eläinlajia. Tällöin kiellosta kerrotaan kyltein. Tiedossani ei ole tapausta, että nimenomaan marjastaminen kiellettäisiin. Asia erikseen ovat rauhoitetut alueet, joilla liikkuminen on ylipäätään kielletty. Näitä alueita on Suomessa kuitenkin suhteellisen vähän. …
Saako kääpiä poimia?
Käävät ovat luonnonvaraisia sieniä, joten niiden poimiminen on jokamiehenoikeutta. Kääpä on sieni ja sen voi irrottaa puuta vahingoittamatta.
Oksia tai käpyjä puusta ei saa ottaa, mutta koska kasvitieteellisesti kääpä ei ole osa puuta, ei sen ottamistakaan rinnasteta oksan ottamiseen. Käävät tulee kerätä puuta vahingoittamatta.
Pakurikääpä (Inonotus obliquus) on tästä poikkeus, sillä se ei itse asiassa ole lainkaan kääpä vaan sienen aiheuttama kasvannainen. Pakurikäävän nimi johtaa siis tavallaan harhaan. Pakuria ei voi käytännössä ottaa irti ”käsivoimin”, vaan siihen tarvitaan työkaluja, joten sen irrottaminen voi vahingoittaa puuta.
https://www.ymparisto.fi/fi-FI/Luonto/Usein_kysytyt_kysymykset_jokamiehenoikeu(17111)
Onhan tuo vähän sekavaa
Mutta ilmeisesti noin. Täälläkin kannattaisi olla enemmän valveilla, eikä olettaa, että Finlex on joka käänteissä tuttu. Näytteitä ei pidä ainakaan pyytää: Mitä kellertävää haavankäävällä? [Steccherinum pseudozilingianum, lakkikarakääpä]