Kuka laulaja? (ääni)

Mikä lintu tämä on mikä aloittaa laulamisen 14sekunnin kohdalla?

Muistuttaa vähän punatulkun varoitus ääntä.
Talitiaisillakin saattaa olla välillä erikoisia ääniä, mutta tässä kuului kyllä vähän tuollainen “huilumainen” sävel, kuin punatulkulla. Äkkiä en saa muuta mieleen.

Vesistö on noin 500m päässä, tuntui että ääni tulisi siltä suunnalta eikä läheltä

Olisko kuovi?

Tosiaan, voisikohan olla joku kahlaaja, kuuntelin uudestaan äänet täysillä ja olin kuulevinani tutun kuuloisen värisevän äänen. Kuuluiko se mahdollisesti samalle linnulle?

Kuovi kuuluu lopussa vaimeampana, laulaa päällekkäin tämän toisen (kuovin?) kanssa

Edit: jotenkin en vieläkään usko tuota kirkasäänistä kuoviksi

Onpa veikeä ääni. Rytmitys täsmää varpuspöllöön täysin. Noilla on joskus epävireisiä lauluyksilöitä. Varma määritys tämä ei ole.

Olin myös erottelevanani noi äänet eri lähteisiin.
Missä päin olet tämän nauhoittanut?
Tuli mieleeni, että kuulin Porissa tälläisen samanlaisen äänen viikko sitten. Olimme polsanluodossa ja joen vastarannalta kuului samanlainen “hälytys ääni”. Ihmeteltiin sitä myös. Mukana oli hyvin kokenut lintuharrastaja/ammattilainen, eikä hänkään osannut sanoa mikä se ääni oli. Meriharakka oli ainoa mikä lenteli joen yllä matalalla, mutta tuskin se oli tämä.

Kuulokkeilla kuule paremmin.

Kalalokkikin päästää vähän saman tapaisia ääniä.

Muuttolintujen kevät -sovellus tunnisti seuraavat lajit: ajassa 00:00 punakylkirastas 33 %, 00:14 punatulkku 61 % ja 00:24 talitiainen 85 %.

Talitiainen ja kuovi kuuluu ainakin, mutta tämä kirkas on jännä. Ääni sopisi punatulkulle, mutta rytmitys on erikoinen. Mahtaakohan olla lintu ollenkaan. Missä päin ja millaisessa ympäristössä äänitetty?

Riistavedellä nauhoitettu, vesistöä paljon lähellä, peltoja