Lahonneen käävän sisältä, Endogone pisiformis?

Vihdistä tänään. Maassa maanneen ja hyvin pitkälle lahonneen, sekä syödyn käävän sisällä pilkisti jotain oranssia ja tarkemmalla tutkimisella siinä oli läpeensä tällaisia palleroita, joista muutamat olivat tuoreempia:

Olemukseltaan menisi äkkiä jostain limasienestä, mutta lieneekö kuitenkaan? Inat tarjoaa otsikon lajia, jota ei löydy Laji.fistä, mutta sukutasolla on Harri Harmajan kolme havista 80-luvulta. Inatissa on myös kaksi uudempaa lajitasolla, joista yksi on ns. varmistettu kuvasta ja toinen varmistamaton on ennemminkin jokin limasieni.

Pieni näyte on otettu kuivuneista ja kääpä laitettu takaisin paikalleen.

No tämä olisi kiva tietää koska itsekkin törmäsin vastaaviin. En yrittänyt skoopata, mutta kokeilin tuota rakennetta. Halkaistessa tuntui kuin hieman vielä raakaa hernettä olisi halkonut. Jollain muullakin palstalla vilahti näistä kysymys, joten olisikohan hyvä vuosi näillä? Omani löysin loppuun lahonneen kannon juuresta, mahdollisesti esim. mesisienen rihmastoa tms.

Hei,

kyseessä voi olla limasienen sklerootio eli limakkopahka. Sellainen syntyy, kun limakkovaiheessa oleva limasieni joutuu huonojen olosuhteiden takia suojautumaan.

Kolmannessa kuvassa on myös jotain muutakin limaista, ehkäpä toista limasienilajia (mahd. vetäytymässä sklerolle).

Noita vain on aika paljon, mikä herättää minussa ihmetystä ja pieniä epäilyjä, onko limasientä ollenkaan. Tai sitten limakko on ollut kookas ja skleroutunut osiksi.

Minusta näyttää kovasti limasienen sklerolta. Asia on helppo selvittää näytteestä - kastele se kunnolla ja limakko herää jos on sklero. Sklerot pysyvät hengissä todella pitkään. Kukaan ei tiedä kuinka pitkään mutta yli 100-vuotiaita museoituja skleroja on herätetty antamalla niille vettä (ja kaurahiutaleita). Yksi kaveri laittoi skleron nestemäiseen typpeen vuodeksi ja kun sklero sulatettiin ja tarjottiin vetta ja kaurahiutaleita heräsi tuo parissa tunnissa popsimaan eloveenaa.

Tässä haavan maapuun kaarnan alta löytämäni sklero, luultavasti paranvoi, mutta en ole tästä varma. Limasienten skleroja ei tunneta oikeastaan juuri yhtään. Jos saat tuon herätettyä niin olisi kiinnostavaa tietää mistä lajista oli kyse.

Sklerot tulivat itselläkin mieleen, mutta noin hajanaisena ja osin selvästi eri vaiheisena ajatukset lähtivät toiseen suuntaan. Selkeää syytä sklerolle vetätymiselle ei myöskään ole, kääpä maata vasten melko suojassa ja kosteammassa osassa olivat tuoreemman oloiset, mutta mistä noiden “aivoituksista” sitten tietää :thinking:

Mattoveitsellä leikaten kuivuneen koostumus oli päältä kovahko, mutta rakenne ei vaikuta ihan täyteiseltä:

Mutta voin kyllä tuota kostuttelua kokeilla (kerran skleron sillä varmistanutkin, mutta jäi sitten limakkovaiheeseen) ja mahdollisesti käydä vilkaisemassa kääpää uudelleen viikon päästä, jos tässä tulee kosteampi jakso.

Jos ei lähde limakko liikkeelle niin voin kyllä tarvittaessa skoopata tuon. Endogone pisiformis on minulle täysin outo laji.

1 Like