Vaaleankeltaista kannolla

Kuusen kannolla, kuvattu tänään Hyvinkäällä. Jokin paranvoihan tästä tulee ensimmäisenä mieleen:

Hei,

tästä on vaikea sanoa mitään. Voisi olla jokin limasienikin, olisiko esim. menossa sklerolle tai tulossa skelootiolta tai kehkeytymässä joksikin. Kun en muista samanlaista nähneeni, niin en rupea edes veikkailemaan jotakin alkukesän lajeista (Ceratiomyxa ? :wink: ). Jäädäänpä odottelemaan. Onko paikka lähellä kotiasi?

Marja

1 Like

Ei ihan niin lähellä, että ehtisin seuraamaan päivittäin, kun työtkin on alkaneet. On yhden vakipyöräilyreitin varrella, hakkuuaukean reunassa. Viimeistään vappupäivänä voin fillaroida sitä kautta, oikean kannon löytänen.

1 Like

Hei,

ilmat onneksi viilenevät ja limasienten kehittyminenkin on viileillä keleillä hitaampaa. Jos ei sada, niin säilyvät kyllä useita päiviä. Mutta jos tuossa on sklerootiosta palaileva limakko, niin se kyllä voi lähteä ruuan etsintään. Limasienethän liikkuvat lukuunottamatta paria mahdollista suojavaihetta ja itiöimistä ja metsästävät tai keräilevät ruokansa.

Kannattaa kuitenkin ohikulkiessa vilkaista: Marja

1 Like

Vappupäivänä kävin. On ollut muuta, niin jäi sivummalle. Sklerolle oli menossa:

Kannattaako näistä limakkopahkoista ottaa näytteitä? Voi olla, että tänään ennätän vilkaista uudelleen.

1 Like

Hei,

en tiedä pystyykö joku määrittämään lajia limakkopahkoista. En oikein usko, että se on mahdollista, ellei sitten DNA-anakyysilla. En muuten edes tiedä ottavatko museot sklerootionäytteitä vastaan.

Limasienten tutkimusmielessä voisi ehkä ottaa palasen ja laittaa “viljelyksen” pystyyn. Olen silloin tällöin löytänyt limakkopahkoina pitämiäni eri värisiä (mm. oransseja ja kellertäviä) pieniä “vahamöykkyjä”, Olen jättänyt keräämättä. Jos olisi aikaa ja sopivat tilat, niin kaipa niitä voisi joskus tutkiakin. Olen joskus miettinyt limasienten jääkaappiviljelykokeilua, mutta se on jäänyt toteuttamatta. Ympäri jääkaappia vilistävät limakot tosin ehkä pitäisivät sen hygieniasta huolta :wink: No jaa, sotkisivatkin, jättäväthän ne tietenkin ne kuonajälkensä …

Tämmöstä ajatuksenvirtaa tällä kertaa: Marja

1 Like

Ennätin ottamaan näytteen, oli pysynyt samanlaisena. Mitenkäs sitä kannattaisi herätellä ja mitä “viljelys” vaatii? Näin keväällä/kesällä ei jääkaappia tarvittane, jos voi pitää ulkosalla jossain?

Hei,

no, viljely vaatii ainakin kosteutta ja myös ravintoa. En todellakaan ole itse kokeillut.

Onko sinulla limasienikirja? Uudemman painoksen sivulla 25 on kerrottu limakon kasvattamisesta kotioloissa. Jos sinulla ei ole sitä, voisin skannata sivun tähän, jos se on luvallista.

No, ohjeistetaan hieman. Toivottavasti sovellan kirjan tekstiä oikein, sillä se on suunnattu luonnosta löytyneen limakon tapaukseen. Ota jokin puhdas muovirasia, isohko salaattirasia tms. käynee. Steriloi sitä muutama minuutti mikroaaltouunissa (oma ehdotukseni). Keitä maissi- tai perunajauhoista vähän kiisseliä ja lisää siihen kaura- tai maissijauhoja ja laita ohut kerros rasian pohjalle, anna jäähtyä,. Siirrä limakkopahka muovirasiaan ja kostuta sitä (ja alustakiisseliä) suihkuttamalla vettä päälle. Aseta rasia puolivarjoisaan paikkaan, jossa se ei pääse kuivumaan. Peitä rasia kannella, johon olet tökkinyt esim. naulalla reikiä (limakko tosin voi karata niistä…). Seuraa kehitystä ja sumuttele tarvittaessa, siirrä uudelle kasvualustalle ainakin kerran viikossa (bakteerikasvusto voisi tuhota limakkopahkan). Jos limakko muodostuu, ruoki limakkoa esim. ripottelemalla rasiaan kaurahiutaleita tai sienten itiöitä. Jos ripottelet jonoksi, niin voit kirjan mukaan seurata, miten limakko liikkuu sitä pitkin. Ruokinnan ja sumuttelun lopettamisen pitäisi käynnistää itiöpesäkkeiden muodostuminen.

Kirjassa varoitetaan, ettei kasautuvaa ja itiöimään valmistuvaa limakkoa kannata enää siirtää, sillä se joko kehittyy pesäkkeiksi tai kuolee. Tässä tapauksessa voi olla kyse myös limakosta, joka on kuivunut kesken itiöpesäkkeiksi kehittymistä eli tuo kolmas tarjoamani vaihtoehtokin (kehkeytymässä joksikin) voi olla totta.

No tulipahan suunniteltua, miten itse menettelisin, jos haluaisin herätellä limakkopahkaa :smiley:

Marja

2 Likes

Täytyypä kokeilla, mielenkiintoista! Kirja on yhtenä hankintalistalla.