Laji.fi | Tietoja foorumista | Käyttöehdot | Yksityisyys | Keskustelusuosituksia

LAJI.FI-foorumi

Mikähän mukulakuukunen?

Mukulakuukusten kanssa saa ihmetellä jatkuvasti. Laji.fin havaintojen perusteella nysty-, ruutu-, ja tarhamukulakuukunen ovat kaikki suunnilleen yhtä yleisiä lajeja. Muualta olen löytänyt sellaista näkemystä että tarha olisi selvästi yleisin. Kaikki viihtyvät tammen kanssa vaikka nystyä voi ilmeisesti löytää myös muiltakin biotoopeilta? Jeppsonin kirjaa näistä en ole lukenut mutta muuten suunnilleen sen mitä kirjoista taikka netistä helposti löytää. Melko ristiriitaisia kuvauksia löytyy liittyen esim. “rihmastojalkaan”, väriin ja kokoon. Samaten tarhan pintatekstuurista löytyy monenlaista kuvausta. Ilmeisesti kaikki voivat olla laajalti tummatäpläisiä, ainakin nuorina? Nahan keltaisuuskin taitaa olla enemmälti ikään liittyvää vaikka tarha nyt kaiketi on se keltaisin. Olen kyllä löytänyt keltaisia ruutujakin. Tuntuu vähän siltä että omat määritykset saattavat kyllä olla aika heikoilla kantimilla.

Pintatekstuuri saattaa vaihdella todella paljon samankin kasvuston sisällä. Esim. tarhalla miltei täysin sileästä voimakkaan leopardikuvioiseen selkeine mustine pilkkuineen.

Jalka taikka rihmastokimppu voi olla samalla lajilla joko hyvin voimakas taikka miltei olematon, riippuen kasvualustasta.

Netin kuvastoja selatessa tuntuu vähän siltä että muutkin ovat arponeet lajeja eikä määrityksiin uskalla paljoakaan luottaa.

Luulin jo näitä pikkusen osaavani mutta näiden määrittäminen taitaakin olla hankalaa? Jos joku tietää jotain käytännön niksejä joilla lajit saa erilleen niin olisi kyllä mukava kuulla niistä. Omaa kuvamateriaalia katsellessa ei oikein aukene määritysperusteet.

Tässä yksi kuva eiliseltä josta en tiedä mikä laji on kyseessä ja miten sen tunnistaa. Kuvattu Helsingin Annalassa jossa näitä mukuloita kasvoi kymmenittän limittäin ja sikin sokin suoraan puusta kylläkin jo melko pehmeältä kannolta.

Missään lähteessä ei mainita kasvua suoraan puusta, vaikka olenkin vastaavan nähnyt aiemmin Träskändassa tammen kannolla. Jalkaa näillä ei ole lainkaan mutta se ei taida kertoa mitään koska kasvualusta on puu ja pehmeällä alustalla tilanne voisi olla toinen. Mietin kyllä näistä tuhkeloidenkin mahdollisuutta mutta nämä olivat napakan kovia mukulakuukusten tapaan kun ryhmätuhkelot on pehmeitä.

Kuvan mukulakuukusesta olen päätynyt lajiin nystymukulakuunen, Scleroderma citrinum.

Mukulakuukuset ovat mykorritsasieniä joten suoraan kannolla kasvaminen on kait vähän erikoista mutta nämähän kuuluvat tatteihin taikka siis lahkoon Boletales ja osa tateista kasvaa suoraan puulta, kuten nyt esim. kantotatti ja sappitatti.

Joka tapauksessa löysin muutaman lähteen jossa mainittiin että mukulakuukusista S. citrinum kasvaa joskus (harvoin) myös puulla ja silloin nimenomaan pitkälle lahonneilla kannoilla.