Rantaminttu? Kertokaa tuoksusta

Omalla tontilla kasvimaan lähistöllä ja metsätienvarrella, samoin kauempana metsäteillä, kasvaa mikä minun silmään heti kävi mintuksi.

Neliö varsi, lehdet niin kuin mintulla, ja aromaattinen.

Tuoksu minua kummastuttaa: varmasti eteerisiä öljyjä, tuoksu muistuttaa ensimmäisenä kärsämöitä ja pietaryrttiä, fairy- saippuaa ja sitten alta voi löytää jotain minttua muistuttavaa. Onko se rantaminttu vai mitä? Osaako joku kuvailla rantaminttujen tuoksuja? Tämän kasvin tuoksu sekä omalla pihalla että muutaman kilometrin päässä samanlainen.

Etelä-Pohjanmaalla.

Kasvi on rantaminttu ja sitä voi käyttää mausteena aivan hyvin. Kasvi on hyvin yleinen Suomessa. Eri populaatiossa tuoksu on hiukan erilainen, joten useampia kasvupaikkoja tutkimalla ja tuoksuja vertailemalla voi löytää mielestään “parhaan” kannan. Helppo viljella puutarhassa, mutta karkaa äkkiä vaikeasti hallittavaksi rikkaruohoksikin.