Risaseitikki, Cortinarius aureifolius?

Tämä pikainen räpsy tuli otettua viime elokuun lopulla. Hiekkaista mäntykangasta lähellä merenrantaa, muistaakseni hiekkakentän reunalla. Melkein poistin kuvan aiemmin, mutta kuitenkin säästin sen ja ehkä hyvä niin. Ekologia sopisi ja ulkonäkökin kai sinne suuntaan ainakin. Tuota suomuista lakin pintaa ei käsittääkseni keltahelttaseitikkiporukalla ole (vai voiko olla?). Seitikit ei ole ihan vahvimpaa aluetta minulle ja en kyllä varmaksi osaa sanoa tätä tapausta.

Uskon, että ehdotuksesi on oikea. Kuva on riittävän yksityiskohtainen ja kasvupaikkakin osuu. En ole koskaan nähnyt tätä lajia maastossa enkä skoopannut sellaista näytettä, josta on valokuva. Joten en osaa varmistaa.

Mutta laita ihmeessä tuolla nimellä Atlakseen, vaikka näytettä ei ilmeisesti ole. Kuva on hyödyllinen ja arvokas.

Tämän havainnon saattaa hyvin pystyä tulevaisuudessa varmistamaan, kunhan kokemusta kertyy, sieni on aika huomiota herättävän näköinen. En oikein osaa sanoa, mikä olisi fiksu tapa annotoida tällaiset “lienee, varmistus voi tulevaisuudessa onnistua” -tapaukset. Tällaisia tapauksiahan tulee sienten kanssa toistuvasti eteen.

Venäläisellä foorumilla kuvan sienet ovat C. aureifoliusta, itiöt ovat juur tuollaisia, mitä kuvattu. Turun museossa on ainoastaan vanhoja näytteitä: Yyterin dyyneiltä on useampi näyte (keruut vanhan opinnäytetyön peruja), yksi on Lappohjasta metsittyneeltä dyyniltä, yksi Virolahdelta rantahietikolta (sielläkin kyse voi olla lentohiekkapaikasta). Näiden perusteella tyypillinen kasvupaikka hahmottuu selvästi, mutta laji.fi tuntee löytöjä myös sisämaasta.

1 tykkäys