Onko otsikon mukainen laji? Löytyi eilen pihamaalta syreenien juurelta, maata rikottu alkukesästä:
Jos, niin Laji.fi:n haviksien perusteella ei taida olla enää mitenkään erityisen harvinainen, mutta toki huomiota herättävänä ilmoitetaan varmasti herkemmin. Onkohan levinnyt taimimateriaalin mukana, kun tästähän ei ole havaintoja Suomesta ennen 2000-lukua?
Noin metrin päässä on joskus vuosituhannen vaihteessa istutettu taimistosta ostettu unkarinsyreeni, luultavasti ulkomaista alkuperää. Muuten vanhahkoa puutarhapihaa.
1 Like
Ruusunuijakas on tosiaan levinnyt aika vauhdilla Suomeen. Sienilehdessä on aiheesta Tapio Kekin kiinnostava kirjoitus vuodelta 2015. Kirjoituksen jälkeen uusia löytöjä on tullut paljon. Laji.fissä ilmoituksia on jo 92. Melkoisella vauhdilla tuo on Suomea valloittanut kun ensihavainto on vuodelta 2001.
Ruusunuijakas Suomessa
Voimakkaan vaaleanpunainen ruusunuijakas on harvinainen sieni, mutta
herättää helposti huomiota värinsä vuoksi. Lajista on parin viime vuoden
aikana tullut tietoon useita uusia kasvupaikkoja. Lajin esittelyn lisäksi pohdin
kirjoituksessani myös syitä siihen, miksi havaintojen määrä on kasvanut
nopeasti.
https://www.funga.fi/Sienilehti/SL2015-3.pdf#page=9&view=Fit
1 Like
Ilmastonmuutoksella ei taida olla ainakaan suurta merkitystä. Ainakin selvisi pitkästä aikaa kovemmasta talvesta, muille puutarhakasveille tuli tuhoja. Paikka siis Saarijärvellä, unohtui mainita sijainti.
Paikalla on voinut olla puikkoja aikaisempinakin vuosina, mutta ovat jääneet piiloon. Kesäisin on ollut hoitamatonta kohtaa.