Tahmeapintainen helttasieni luhdalta

Äsken iltakävelyllä löytyi mielenkiintoinen ryhmä pieniä helttasieniä. Kasvupaikka oli koivuja kasvava luhta, paikka joka esimerkiksi kevättulvien aikaan on aivan veden vallassa.

Sienten lakki oli selvästi limainen tai tahmea. Pintakelmukin irtosi jonkin verran. Lisäksi selvä tuntomerkki oli voimakas hygrofaanisuus, joka tosin kuvissa (otettu melko lähellä auringonlaskua) ei näy kovin selvästi. Oletan että itiöt ovat mustat tai violetinruskeat, mutta laskeuma on tulossa.

Joku lahokka (Hypholoma) tulee mieleen, mutta tuo lakin limaisuus sopii kovin harvaan lahokkaan. Madonlakiksi (Deconica) tämä kuitenkin tuntuu aika isolta. Sienten lakit olivat 1,5 - 3 cm leveitä. Kuuluukohan siis johonkin ihan muuhun sukuun?

Eiköhän lahokka ole. Leveämpilakkisia luhtasieniä ovat H. ericaeoides ja H. subericaeum. Fungassa on vielä mainittu Suomesta H. ericaeum (äkkiä en osaa sanoa, mihin tämä perustuu, tätä ei ole Ekokatalookissa).

En vierasta tahmeutta ja hygrofaanisuutta lahokoiden tapauksessa, aika tahmea se kuusilahokkakin on sopivassa tilassa.

Tuoreiden sienten lajieroista minulla ei ole pienintäkään otetta. Skoopilla saa erilleen hyvin.

Kiitos, nyt kun katsoin näiden lajien tuntomerkkejä niin aika hyvin se lahokoihin tosiaan menee. Itiöpölykin oli odotetusti tummanviolettia. Tuo H. ericaeum näyttäisi olevan selvästi tummemman punaruskea laji joten sen sulkisin ensimmäiseksi pois.

Kahden muun lajin makroskooppisten tuntomerkkien kuvaus muistuttaa aika tavalla toisiaan. Selkein ero tuntuisi melkeinpä olevan se, että subericaeumilta puuttuu rikinkeltainen väri heltoista, ericaeoides-lajilla taas on rikinkeltaista. Löysimme aikoinaan vuoden 2013 Sieniseurojen tapaamisessa tähän lajiryhmään kuuluvia sieniä. En muista skoopattiinko niitä silloin, mutta itse järkeilin että juuri tuon rikinkeltaisen värin puuttumisen vuoksi kyseessä olisi juuri luhtalahokka (H. subericaeum). Ks. kuva täällä:

Tämän viestiketjun sieni näyttää kuitenkin hiukan erilaiselta, Ylläolevilla sienillä on mielestäni selvästi rikinkeltainen häivähdys heltoissa. Olisiko siis kyse lajista H. ericaeoides, suomeksi notkolahokka? Pieni nettikuvaotos tuntuisi tukevan tätä teoriaa.

Ja sitten lopuksi tuli mieleen katsoa kirjaa Sienet ja metsien luontoarvot, josta tämä notkolahokka löytyy. Kyllä se hyvin samanlaiselta näyttää!