Laji.fi | Tietoja foorumista | Käyttöehdot | Yksityisyys | Keskustelusuosituksia

LAJI.FI-foorumi

Tattilaji lehtikuusella

Kuluvana syksynä oli maastossa useita erikoisennäköisiä tatteja. Tämä oli yksi, ehkä mielenkiintoisimmista. Kasvoi lehtikuusen lahossa puuaineksessa tai kannonpalassa. Rautalammilla oli kaikkiaan viisi i.e. Kuvasin tatteja useampina päivinä ja tallensin ne ulkoiselle kiintolevylle, joka totaalisesti tuhoutui pari päivää sitten. Sain tilalle kyllä uuden levyn, mutta menetin melkein kaikki syksyn sienikuvani? Onneksi tästä tatista tallensin muutamia kuvia kansiooni ja sähköpostille. Eli mikähän tattilaji olisi kyseessä?

P1330878

Kovin on kangastatin näköinen. Ehkä kyse on siitä, että kuivana kesänä puuaineksen välitön ympäristö on ollut ainoa paikka, joissa rihmasto on pysynyt tuolla tavoin aktiivisena, tarpeeksi kosteana tuottaakseen itiöemiä. Kyse siis ei olisi ainakaan merkittävässä määrin lahottamisesta. Puun täytyy olla joko jo valmiiksi hyvin lahoa ja höttöistä tai sitten rihmasto kasvaa puun ja sammalten tms. välistä.

1 tykkäys

Ajattelin juuri samoin, silti en ole tatteja kovin usein nähnyt kannoissa tai lahoavilla liekopuilla. Puolalaiselta sivulta löytyi kuitenkin kangastatin kuva, joka sopi erinomaisesti. Kesällä vertailin myös normi kangastatteja kankaalta, eroa kyllä löytyi. Samoin suomumainen kuvio lakin päällä ei ollut niin selkeästi näkyvissä kuin näillä puulla elävillä “serkuilla”!? Vaikea samoa muuta!