Tulevat Lajitietokeskuksen kuvarajapinnat?

Kuten ylläolevassa kertjussa on kerrottu, niin EOL:n kuvat katoavat (vai katosivatko jo beta-version myötä?) sivustolta. Tapahtuuko muiden alustojen kuville (mm. iNaturalist) samoin?

Tässä koitan pähkäillä että minne kaikkialle mahdollisia kuvia kannattaa syöttää, jotta ne päätyisivät palvelemaan mahdollisimman montaa tietokantaa, mutta niin että ne voisivat palvella myös Lajitietokeskusta.

Tällä hetkellä ainakin kuvat näyttäisivät olevan aika vähissä. Myös edelliseen versioon käyttäjien lataamat kuvat puuttuvat.

EOL:n kuvista asiantuntijat löysivät valitettavan paljon virheitä (kuvia ihan vääristä lajeista) tai sitten lajit eivät vastaa ulkoasultaan meidän kotoperäisiä lajeja. Tästä syystä olemme päättäneet tiputtaa EOL:n kuvat pois tarjottavien joukosta.

Käyttäjien kuvien lisääminen takaisin myös beta.laji.fi -puolelle näytettäväksi on helppoa, mikäli päätetään, että se on edelleen hyvä asia. Käyttäjien kuvien laadun kanssa on toistaiseksi asia vähän niin ja näin. Etenkin sitten kun laadunvarmistus on täydesäs käynnissä, käyttäjien kuvat saattavat palata lajikortille.

Nythän käyttäjien kuvia voi beta.laji.fi:ssä selata varsinaisen havaintohaun puolelta; tekee haun lajin nimellä ja valitsee kuvat-välilehden.

Niinpä, siellä näyttää olevan melkoisesti “maallikoiden” tekemiä virhemäärityksiä. Miten laadunvarmistus käytännössä toimii ja kuka sen tekee? Onko havaintojen kommentointi mahdollisuus tulossa? Kuvissa pitäisi näkyä ehdottomasti myös tieteellinen nimi. Nyt niissä on pääsääntöisesti suomenkielinen nimi.

Laadunvarmistuksesta hyvin lyhyesti (voi muuttua vielä kun asiaan syvennytään tarkemmin):

Laadunvarmistusta voi tehdä kuka tahansa, mutta “voimaantulevat muutokset” voi vahvistaa vain määritellyt lajiryhmäkohtaiset asiantuntijat.
Laadunvarmistus tapahtuu (beta.)laji.fi -portaalissa havaintohaun yhteydessä. Laaduvarmistajille tulenee myös tähän tarkoitettuja kustomoituja näkymiä, josta saa “epätavallisia” uusia havaintoja listattua lajiryhmittäin ja tietenkin ne jotka “tavallinen käyttäjä” on käynyt vinkkaamassa epävarmaksi.

Pistän vinkin työlistalle, että kuviin toivotaan myös tieteellistä nimeä (nyt visiinkin tulee suomenkielinen nimi jos sellainen on ja jos ei ole, niin sitten tieteellinen nimi).

Kuvista puheenollen - betan puolella oli maininta mahdollisuudesta päästä lisäilemään lajikuvia. Saattaisin olla kiinnostunut … ja luulisin noiden tunnistusten olevan enimmäkseen oikein.

Moi, Mistä lajiryhmästä kuvat olisivat?

Lepidoptera. Noin esimerkkinä päiväperhosia. Tosin tuolla ne kuvat ovat pienessä koossa eikä noiden sivujen kuvista kovin monia ole suurempina talletettu.

Juu, kuvat ovat laadukkaita ja oikein määritettyjä :slight_smile:

Onko jotain päätöstä tehty kuvapankin kuvien suhteen?

Mulla on aika paljon (n.300) käyttökelpoisia sahapistiäiskuvaa, jotka eivät ole kuvapankissa. Osa on museon ja osa yksityisestä kokoelmasta. Nämä ovat ajalta ennen Kotkaa eli niitä ei ole kotkotettu. Etikettitiedot ovat Excelissä. Mitä tälläisten kanssa tulisi tehdä? Yksityiskokoelman otukset on jo palautettu.

Etikettikuvat pitäisi saada karsittua pois tietokorteista.

Onkohan tässä kuva-asiassa ollut mitään kehitystä viime aikoina?

Minulla on kasvava joukko lajikuvia odottamassa ja niiden kierrättäminen havaintojen kautta olisi melkoisen rasittavaa, kun levityskuvista kuitenkin on kyse. Kuvien nykylaadusta puheenollen… https://laji.fi/observation/images?target=MX.62104