Uutta julkaistua tietoa helttasienistä – Suomen lajistoon ja nimistöön liittyen

Malikkamaisten sienten porukkaa on pilkottu: tieteelle uutena kuvataan yksi heimo, kaksi sukua ja kaksi lajia https://doi.org/10.1007/s13225-018-0400-1.

Pseudoclitocybaceae fam. nov. (Agaricales, Tricholomatineae), a new arrangement at family, genus and species level – Alvarado, Moreau, Dima, Vizzini, Consiglio, Moreno, Setti, Kekki, Huhtinen, Liimatainen, Niskanen.

Uutena kuvataan heimo Pseudoclitocybaceae, jossa ovat suvut Pseudoclitocybe, Musumecia, Pogonoloma sekä uutena kuvatut Clitopaxillus G. Moreno, Vizzini, Consiglio & P. Alvarado ja Harmajaea Dima, P. Alvarado & Kekki.

Suvun Clitopaxillus tyyppilaji on Clitopaxillus alexandri. Laji jaetaan kahtia, meikäläinen paksujalkamalikka onkin Clitopaxillus fibulatus P.-A. Moreau, Dima, Consiglio & Vizzini, joka kuvataan uutena. Clitopaxillus alexandri -lajia ei ilmoiteta Suomesta. Muita lajeja sukuun ei viedä.

Suvun Harmajaea tyyppilaji on H. harperi (tiheähelttamalikka). Uutena kuvataan H. guldeniae Dima, P.-A. Moreau, P. Alvarado & Kekki. Nimen holotyyppi on Kekin näyte Tervolasta. Sukuun viedään lisäksi Alaskasta kuvattu Clitocybe wellsiae (’wellsii’), nyt nimeltään Harmajaea wellsiae (H.E. Bigelow) P. Alvarado, Kekki & P.-A. Moreau. Tästä lajista on Kekin näyte Kolarista ja tämä keruu on ainoa tieto Euraasian puolelta.

Kommentit:
H. harperin pitäisi olla vähän isompi-itiöinen. H. guldeniaen tyvinukasta pitäisi löytyä niukasti sinkilöitä, jotka H. harperilta puuttuvat kokonaan. En ole yrittänyt vielä saada lajeja näytteistä erilleen, joten en osaa sanoa, kuinka erottaminen skoopin avulla käytännössä onnistuu. Kumpikin laji kasvaa meillä maantieteellisesti ajatellen laajalti. Maastossa lajit saanee erilleen, kunhan kokemusta kertyy. Minkä verran H. wellsiae tulee mukaan hankaloittamaan määrittämistä, jää nähtäväksi.

Tiheähelttamalikkaporukan lajit ovat kalkkipohjaisten havumetsien sieniä. Sienet ja metsien luontoarvot -kirjan kuvaus tiheähelttamalikasta kattaa siis useamman lajin. Kuvittelen toistaiseksi, että kirjan valokuvassa on H. harperi, koska itiöemät ovat pikemminkin harmaa- kuin ruskeahkolakkisia.

4 tykkäystä

Vaikka orakkat eivät ole helttasieniä ovat ne kuitenkin jalallisia, joten laitan tähän jatkeeksi Hydnumista uutta.

Hydnum-sukua on yritetty selvittää kahdessa tänä vuonna ilmestynessä tutkimuksessa. Ensimmäisessä (Niskanen & al.) käydään läpi pääosin eurooppalaisia ja pohjois-amerikkalaisia lajeja. Siinä on käytetty 135:n näytteen ITS-alueet dendrogrammin muodostamiseen. Lopputulokseksi saadaan 48 lajia, joista 22 kuvataan uutena. H. rufescensille ja repandumulle on valittu epityyppi, joten nyt niiden tulkinta on lukkoon lyöty ITS:n avulla ja hyvä niin.

Rajana kahden lajin välillä näyttää olevan että ITS:ssä on vähintään yhden prosentin ero naapurilajiin verrattuna. Joidenkin lajien osalta näyttää olevan melko vähän tutkittija näytteitä; esim. H jussiin osalta on vain kaksi näytettä (jos tulkitsen oikein) - yksi Kiskosta ja yksi Mongoliasta sekä jotakin sinnepäin Sloveniasta. Näin pieni näytemäärä tekee tietenkin että morfologinen vaihteluväli ei voi olla kovin tarksti kuvattu vaan se jää nähtäväksi mihin asettuu. Perusteluksi miksi on kuvattu uusia lajeja pelkän ITS:n ja pienen näytemäärän perusteella annetaan että muuten nykyvauhdilla kestäisi 165 vuotta ja 98 julkaisua ennenkuin koko nyt tunnettu kirjo olisi kuvattuna. Sanoisin, että kustannuksena on että kaikki mitä esitetään ei ole vielä kiveen hakattu vaan asiat saattavat vielä jonkin verran muuttua.

Muutaman Euroopassa käytetyn amerikkalaisen lajin osalta ei ole valittu tyyppiä vaan käytetään vain cf. nimiä, esim. cf. umbilicatum ja cf. albidum kunnes Amerikan lajit selviää.

Koko juttu ei näytä olevan vapaasti saatavana netistä mutta tästä se periaatteessa löytyy niille, jotka pääsevät siihen käsiksi:

Toisessa jutussa (Swenie & al.) on nyt selvitetty myös itäisen Pohjois-Amerikan lajeja. Siinä kuvataan kuusi uutta lajia ja kerrotaan että ainut laji, joka löytyy sekä Euroopasta että Pohjois-Amerikasta on H. mulsicolor.

Näin ollen nämä lajit löytyvät Suomesta: jussii, ellipsosporum, melitosarx, subovoideisporum, rufescens, vesterholtii, boreorepandum, mulsicolor ja se tai luultavasti ne nimettömät, joita aiemmin on kutsuttu umbilicatumiksi.

Monet näistä ovat morfologisesti hyvin lähellä toisiaan eikä erottaminen ilman molekyylejä ainakaan toistaiseksi taida olla mahdollista. Ensimmäiseen juttuun on sisällytetty kaava, joka johtaa lajia korkeampiin taksoneihin. Senkin avulla joudutaan usein mittaamaan suuri määrä itiöitä, jotta keskiarvot olisi paikallaan ennenkuin valitaan suuntaa kaavassa. Ei sovi kärsimättömälle.


Unohdin sanoa, että on yritetty tehdä kaikkien eurooppalaisten lajien kaava:
https://forum.pilze-bayern.de/index.php/topic,1638.msg24941.html?PHPSESSID=8fea296346a1195b2323390cfe916c6b#msg24941

1 tykkäys

Keräsin kokoon muutamia vuonna 2019 julkaistuja uusia sienijuttuja (ei vain helttasienistä), joista ei ole täällä tai muutenkaan juuri ollut puhetta. Paljon muutakin olisin voinut listata mutta tällä kertaa tällainen lista. Linkeissä on vain pysyviä doi-osoitteita mutta monet jutut on saatavana muualtakin, jos kiinnostaa kannattaa kokeilla Google scholarilla, resaerchgatellä ja sci-hubilla, jos olisi saatavana niiden kautta.

  1. Notes, outline and divergence times of Basidiomycota. https://doi.org/10.1007/s13225-019-00435-4
    Tämä on jonkinsorttinen yhteenveto siitä miltä Basiomycota nyt näyttää, miten taksonomia menee ja mitä sukuja siinä on, yhteensä 1928 sukua nyt käytössä. Varmaan löytyy paljon uutta, jos ei kovin tiiviisti ole seurannut tutkimuskirjallisuutta viime vuosina. Varoituksen sanaa kuitenkin, että ei tämä ole lopuullinen totuus eikä edes nykyinen totuus - on virheitä ja keskenään ristiriitaisia linjauksia mutta suurin piirtein ok.

  2. A multigene phylogeny toward a new phylogenetic classification of Leotiomycetes. A multigene phylogeny toward a new phylogenetic classification of Leotiomycetes | IMA Fungus | Full Text
    Leotiomyseetit ovat aina olleet suuri sekasotku. Lajeja on paljon, tuntomerkkejä on vähän ja kuivanäytteissä vielä paljon vähemmän. Onneksi tähänkin asiaan alkaa tulla lisää sevyyttä, vaikka vielä ollan kaukana loppullisesta järjestyksestä. Myös toinen juttu samasta aiheesta on julkaistu, mutta kun Hyde kuuluu kirjoittajiin siirrän sen muitta mutkitta automaattisesti alempaan kastiin, lukemisen arvoinen silti: https://doi.org/10.5943/mycosphere/10/1/7

  3. Genera of Inocybaceae: New skin for the old ceremony
    https://doi.org/10.1080/00275514.2019.1668906
    Kauan on puhuttu risakkaiden hajottamisesta useampaan sukuun. Nyt se on sitten tapahtunut. Risakkaiden heimoon kuuluu seitsemän sukua, josta viisi ovat ovat sitä mitä tähän asti on kutsuttu Inocybeksi. Meillä on neljä näistä suvuista: Mallocybe on entinen alasuku Mallocybe, Pseudosperma on rimosa-ryhmän lajea (paitsi maculata-ryhmä), Inospermaan kuuluu maculata-ryhmä ja värjäytyvät ja tuoksuvat (sect. Cervicolores). Suurin osa lajesta jää edelleen Inocybeen, johon nyt (laajassa mielessä) sanotaan kuuluvan 1050 lajia ja lisää tulossa. Muualla näin että Saksassa arvoidaan olevan 450 lajia. Muutenkin on risakkaista julkaistu yhtä sun toista, esim:
    https://doi.org/10.1007/s11557-018-1439-9
    Advances in the knowledge of the Inocybe mixtilis group (Inocyba...: Ingenta Connect

  4. Jonkin aikaa on ollut tiedossa, että Sarcodon- ja Hydnellum-sukujen välinen raja ei kulje ihan siinä missä sitä on pidetty tähän asti. Nyt alkaa olla selvillä, että meillä Sarcodoniin kuuluu vain kolme lajia: imbricatus, squamosus ja leucopus kun loput ovat Hydnellumeita.
    Reassessment of the generic limits for Hydnellum and Sarcodon (Thelephorales, Basidiomycota)

  5. Hyytelösienistä on uusia julkaisuja, jossa myös meidän lajisto on mukana:
    https://doi.org/10.1111/njb.02394
    On Protomerulius and Heterochaetella (Auriculariales, Basidiomycota) | SpringerLink
    On Craterocolla and Ditangium (Sebacinales, Basidiomycota) | SpringerLink
    https://doi.org/10.7872/crym/v39.iss3.2018.311

  6. Helvella acetabulum-ryhmän lajit ovat siirtyneet sukuun Dissingia ja vähän muuta lähisuvuista:
    Pindara revisited – evolution and generic limits in Helvell...: Ingenta Connect

  7. Vanha Helvella corium jaetaan seitsemään lajiin pohjoismaissa, Suomen osalta vielä epäselvä mitä löytyy. The Helvella corium species aggregate in Nordic countries –...: Ingenta Connect

  8. The quest for a globally comprehensible Russula language. https://doi.org/10.1007/s13225-019-00437-2
    Tässä määritellään standardi siitä, miten haperot on jatkossa kuvattava kattavasti. Kuvataan uutena 26 lajia, joista kaksi Suomesta. Russula fluvialis on foetens-ryhmän laji, hieman hennompi, ravinteisten puronvarsilehtojen laji. Russula laevis on delica-ryhmän hapero, pienempi vain ja ainakaan tuntureilla ei ilmeisesti harvinainen.

  9. Myxojen fylogenia: https://doi.org/10.11646/phytotaxa.399.3.5

  10. Myös muista vähemmän tunnetuista ryhmistä kuin Asco- ja Basidiomycotasta on julkaistu paljon mielenkiintoisia juttuja:
    https://doi.org/10.1007/s13127-018-0384-4
    https://doi.org/10.1111/brv.12550
    A taxonomic summary of Aphelidiaceae | IMA Fungus | Full Text

  11. Faktaa ja numeroita sienikunnasta: State of the World’s Fungi. https://stateoftheworldsfungi.org/

  12. Ja lopuksi 2600 sivua ilmaista ihan hyvää sienikirjaa:
    http://www.juntadeandalucia.es/medioambiente/portal_web/web/servicios/centro_de_documentacion_y_biblioteca/fondo_editorial_digital/documentos_tecnicos/Flora_micologica/fmaunif.pdf

4 tykkäystä

Myös vuonna 2020 julkaistiin uutta tietoa sienistä. Kuitenkin monet jutut uusista lajeista olivat ja ovat sellaisia, että monta kirjoittajaa julkaisee yhteisessä jutussa omasta lajistaan, joka ei mitenkään liittyy muihin samassa jutussa esitettyihin lajeihin: homeista kärpässieniin sikin sokin. Niitä juttuja on vaikea jäsentää ja muistaa, joten sellaiset jäävät nyt pois tästä yhteenvedosta. Muutama pominta:

  1. Psathyrellaceae on ajettu pari kuukautta supertietokoneella ja tuloksena siitä on syntynyt seitsemän uutta sukua Candolleomyces, Britzelmayria, Narcissea, Olotia, Punjabia, Hausknechtia ja Tulosesus kymmenen vanhan suvun lisäksi.
    https://doi.org/10.1007/s11557-020-01606-3

  2. Peziza-suvusta on jo parikkymmentä vuotta DNA:han perustuen tiedetty, että se ei ole yhtenäinen. Suku on kuitenkin vaikea ja on paljon vanhoja nimiä, joista modernia tietoa ei ole. Viime kesänä ponkaistiin pitkälle eteepäin tässä aiheessa, vaikka paljon on vielä tekemistä. Nyt Pezizan sijasta on ainakin 12 sukua ja paljon lisää vielä odotettavissa. Pezizaan s.str. jää vielä esim. vesiculosa, varia ja echinospora. Muutama esimerkki mihin sukuun joitakin tunnetumpia lajeja ovat siirtyneet: Geoscypha violacea/tenacella/moseri, Legaliana badia/limnaea, Paragalactinia succosa, Phylloscypha phyllogena (syn. Peziza kallioi) ja Galactinia saniosa.
    New genera of Pezizaceae

  3. Agarcalesin sukupuu selkeytyy askel askeleelta vähän joka vuosi. Tässä juttu, jossa Biannulariaceae ja Callistosporiaceae rajataan.
    https://doi.org/10.1007/s13225-020-00441-x

  4. Seitikkien Telamoniat on nyt suurelta osin tyypitetty ja sekvensoitu. Tämän jutun liite ykkösessä on paljon Telamonioiden tyyppien tuorevalokuvia. Suunnilleen samannäköisiä kaikki, minun mielestä…
    Mission impossible completed: unlocking the nomenclature of the largest and most complicated subgenus of Cortinarius, Telamonia | SpringerLink

  5. Toinen juttu pienistä Telamonioista pajujen kanssa Suomessa. Niitä näyttää riittävän.
    https://doi.org/10.29204/ka.2020.489

  6. Muutama uusi Elaphomyces phjoismaista ja meidän kaikkien lajien kaava:
    https://doi.org/doi.org/10.3114/fuse.2020.05.14

  7. Itämeren sienistä:
    https://doi.org/10.1080/21501203.2020.1729886

  8. Sienimaailma muuttu niin nopeasti, että on hyvä että välilla julkaistan yhteeneto nykytilanteesta. Muuten kukaan ei pysy kärryllä, jos tekee jotain muutakin. Tässä muutama esimerkki viime vuodesta:
    Sordariomycetes: https://doi.org/10.5943/mycosphere/11/1/7
    Dothideomycetes: https://doi.org/10.5943/mycosphere/11/1/13
    Helttasienet: https://doi.org/10.1002/tax.12240 ja http://agaric.us/

  9. Dacrymycetes on muutosten kynnyksellä. Tässä ensimmäinen juttu ja siihen on luvassa jatkoa tänä vuonna:
    Phylogeny and character evolution in the Dacrymycetes, and system...: Ingenta Connect

  10. Typhulamaiset sienet uuteen järjestykseen:
    Phylogenetic origins and family classification of typhuloid fungi...: Ingenta Connect.

  11. Orbiliat vihdoinkin kansien väliin. Baralin projekti, joka paisui maailmanmonografiaksi. 1752 sivua.
    Scientific Research Center » Monograph of Orbiliomycetes published

5 tykkäystä

Vuonna 2021 ilmestyi normaaliin tapaan uutta tietoa sienikunnasta. Tässä muutama poiminta mielenkiintoisista jutuista.

  1. Neljä uutta Hydnellum-lajia Ruotsista ja miksei meiltäkin.

https://doi.org/10.3114/fuse.2021.07.12

  1. Noordeloosin kaksi uutta Entoloma-raamattua odotellessa on julkaistu useita juttuja, jossa uusia lajeja lähialueilta.

https://doi.org/10.3767/persoonia.2021.46.11

https://doi.org/10.3767/persoonia.2021.47.06

  1. Hygrophorus-tutkimukset etenevät ja muutama laji on päässyt päivänvaloon yhdessä sektiossa.

https://doi.org/10.3767/persoonia.2021.46.10

  1. Russula albonigra on hajotettu kappaleiksi. Pääjutun kaavassa oli tapahtunut editointivirheitä. Toisen linkin takana on korjattu kaava.

https://www.researchgate.net/profile/Felix-Hampe-2/publication/353669278_corrected_key_to_the_speciespdf/data/610978391e95fe241aac0e44/corrected-key-to-the-species.pdf

  1. Inocybeen on viime vuosina tipahtanut kauheita määriä uusia lajeja. Bandinin uutta raamattua odotellessa voi katsoa esim. näitä:

https://doi.org/10.51436/funiber/02.001

  1. Dacrymycetesissa siivous jatkuu. Muutama vanha Dacrymyces-laji siirtyy Cerinomyces-sukuun ja uusia Cerinomyces-lajeja on kuvattu myös meiltä.

https://doi.org/10.1016/j.simyco.2021.100117

  1. Nykyään kuuluu sukuun Trechispora myös haarakkaan muotoisia sieniä - ei meillä mutta maailmalla. Hyvä esimerkki siitä miten vähän ulkoinen hahmo loppujen lopuksi merkitsee.
  1. Monta vuotta on kiistelty siitä miten Polyporus-suvun lajit jaetaan uusiin sukuihin. Heikoilla perusteilla lajit on heitetty milloin mihinkin. Mutta nyt on ilmestynyt hyvännäköinen juttu, joka varmaan alkaa olla aika lähellä totuutta. Näitä nimiä uskaltaa jo käyttää.
  1. Muutama vuosi sitten rajattiin Marasmiellus uudestaan. Viime vuonna vaihdettin Marasmiellus Collybiopsikseen. Tässä molemmat jutut:

https://doi.org/10.5248/136.263

  1. Muutama uusi Sistotremastrum-tyylinen laji myös meiltä.
  1. Vanha suku Trichophaea on epäyhtenäinen ja sen jakaminen on alkanut vaikka vielä riittää tekmistä.
  1. Sveitsissä on ilmestynyt kotelosienistä kirja, joka jatkaa siitä mihin Breitenbach-Kränzlin I loppui. Jos joltakulta puuttu Baralin korjaukset BK I:een voi pyytää minulta.
  1. Ja lopuksi esimerkki kaikesta siitä hölynpölystä, joka julkaistaan päältä päin uskottavan näköisissä lehdyköissä. Ei kannata uskoa kaikkea mitä netistä löytyy.

https://www.researchgate.net/profile/Rhawn-Joseph/publication/351252619_Fungi_on_Mars_Evidence_of_Growth_and_Behavior_From_Sequential_Images/links/60fc456e1e95fe241a87c9b9/Fungi-on-Mars-Evidence-of-Growth-and-Behavior-From-Sequential-Images.pdf

Kuluva vuosi jatkuu samalla tavalla. Cortinariukset tullaan hajottamaan moneen sukuun. Jos olen tulkinnut ennusmerkit oikein tulee esim. C. multiformis siirtymään sukuun Thaxterogaster.

5 tykkäystä

Kiitokset listasta!

Seitikeistä: tässä on mielenkiintoisen pienen harjoitustehtävän paikka: kaivaa ensin tiedon siitä, mikä on Thaxterogasterin tyyppilaji, selvittää, onko ko. laji modernisti tyypiltelty ja löytyykö sekvenssiä, blastaa sekvenssin geenipankkia vastaan ja katsoo, minkä sortin seitikkejä listalle ilmaantuu.

Jos tehtävässä ei pääse eteenpäin, apua voi näemmä etsiä täältä (mikäli artikkeliin käsiksi pääsee): https://doi.org/10.1080/00275514.2021.1894535.

Thaxterogaster (Thaxterin vatsa) on perinteisesti ollut kupusienimäisiä sieniä, jotka ovat menettäneet ballistosporian. Sehän on aika helppo juttu, että helttasieni vetäytyy kasaan kupusieneksi - se on yhdestä ainoasta lokuksesta kiinni ja siitä on lukuisia esimerkkejä maailmalla. Muualla on paljon näitä secotioideja ym. lajeja, mutta meillä palearktikumissa niitä on jostain syystä paljon vähemmän kuin muualla. Thaxterogasterin ainut isäntäpuusuku (tai ainakin heimo) on etelänpyökki Nothofagus, joka kasvaa eteläisimmässä Etelä-Amerikassa, Australiassa ja Uudessa Seelannisa ja siellä päin myös vähän pohjoisempana. Viljellän myös ainakin Fäärsaarilla mutten nyt jaksa muista mikä siihen liittyvä sieni oli seurannut mukaan sinne asti, ehkä joku Cyttaria.

Jos oletetaan että Cortinarius fuegianus (=Thaxtetogaster magellanicus) tyyppisekvenssi MN855076 (epäilyttävän lyhyt), on Thaxterogasterin tyyppi, sitten syntyy sellainen ITS-puu kuin alla sen jälkeen kun olin päättänyt, että C. orellanus ei enää kuulu Thaxterogasteriin.

Tämä on nyt quick-and-dirty versio mutta luulisin, että Thaxterogaster on meilläpäin aika pieni suku. En jaksanut kauheasti metsästää tyyppisekvenssejä ja muita liittyviä lajeja vaan valitsin etelä-amerikkalaisista lajeista sellaisia sekvenssejä, jossa jutun kirjoittajia on mainittu ja europpalaisista lajeista pääosin sellaisia joista löytyy Liimataisen tai Niskasen nimi metatiedoissa. Minun puussani Thaxtetogasterilla ei ole lainkaan tukea mutta jutussa on hyvä tuki siinä mihin laitoin suvun rajan. Facit ilmestynee lähikuukausina.

Tässä voi vierailla Thaxterogastereiden kotiseuduilla:

Varmaan syntyy lisää samantapaisia tilanteita nimien kanssa myös jatkossa, kun päästään eteenpäin eurosentrisestä maailmankuvasta. Tämä oli oikein sopiva harjoitus perjantaiviskin äärellä.

Seitikit ovat nyt kymmenesä suvussa. Paljon nimikombinaatioita on vielä tekemättä, joten en osaa oikein arvioida kuinka hyvin puuni osui oikeaan, mutta on se ainakin sinnepäin.

Harvinaisen perusteellinen työ!

1 tykkäys

Viimekin vuonna 2022 (ja tähän asti tänä vuonna) ilmestyi yhtä sun toista. Tässä valikoima lähinnä meikäläisiä helttasienia koskevia juttuja.

  1. Ruskolahottajien ympärillä on kauan kuplinut. On useita vuosia tiedetty, että esim. Antrodia s. str. on vain osa niistä lajeista, joita on perinteisesti pidetty Antrodioina. Mutta konsensusta ei ole ollut miten niitä jaetaan sukuihin. Nyt on tehty johdonmukaisia valintoja kuuden tai seitsemän DNA-alueen ja morfologian pohjalta. Paljon vanhoja sukunimiä on kaivettu naftaliinista ja uusia luotu. Tuloksena on sukuja joita voidaan määrittä kaavojen avulla ainakin heimojen sisällä. Kun Postiat muutama vuosi sitten jaettin uusiin sukuihin jälki ei todellakaan näyttänyt kovin järkevältä, kun suvut olivat niin onnettoman pieniä. Nyt samat suvut ovat mukana, mutta kai se nyt vaan on totuttava tähän, valitettavasti. Jopa uusi heimo Postiaceae on nähnyt päivänvalon. On myös useita onnettoman pieniä heimoja. Paljon meidän kääpien nimiä muuttuu, mutta veisi liian pitkälle luetella niitä täällä. En oikein pidä tästä mutta voin sen ymmärtää jollain tasolla.
    https://doi.org/10.1007/s13225-022-00511-2

  2. Squamanitat on analysoitu ja uusia lajeja kuvataan, myös meiltä. Muuten tätäkin juttua vaivaa samaa kuin edellistä: liika sukuja kenties. Herätetään henkiin kauan sitten unohdettu suku Dissoderma vaikka molempia voisi pitää yhdessä, jos otetaan mukaan myös Leucopholiota. Ainakin asiaa olisi pitänyt pohtia jutussa, muttei.
    https://doi.org/10.1080/00275514.2022.2059639

  3. Tricholomalle on luotu kestävä jako alasukuihin ja sektioihin käyttäen jopa 50 lokusta.
    A fifty-locus phylogenetic analys...a (Tricholomataceae, Agaricales): Ingenta Connect Fast Track Article

  4. Inocybe-ryhmän sienissä uusia lajeja vyöryy ovista ikkunoista. Onneksi myös vanhoja nimiä selvennetään. On syntynyt niin paljon uutta viime vuosina, ettei tästä oikein enää selviä ennenkuin uusi monografiantapainen tai ainakin kaava on ilmestynyt.
    https://doi.org/10.18476/2022.901982
    https://doi.org/10.11646/phytotaxa.566.2.2
    https://doi.org/10.51436/funiber//02.001
    https://doi.org/10.3767/persoonia.2022.49.08
    https://www.researchgate.net/profile/Ditte-Bandini/publication/360823313_Noch_mehr_Risspilze_3_Einundzwanzig_neue_Arten_der_Familie_Inocybaceae/links/63384a8d76e39959d68dcbf0/Noch-mehr-Risspilze-3-Einundzwanzig-neue-Arten-der-Familie-Inocybaceae.pdf
    https://www.researchgate.net/profile/Ditte-Bandini/publication/351917965_Noch_mehr_Risspilze_2_Dreizehn_neue_Arten_der_Familie_Inocybaceae/links/63384c539cb4fe44f3f3999c/Noch-mehr-Risspilze-2-Dreizehn-neue-Arten-der-Familie-Inocybaceae.pdf
     Pseudosperma arenarium (Inocybaceae), a new poisonous species from Eurasia, based on morphological, ecological, molecular and biochemical evidence
    https://doi.org/10.3767/persoonia.2022.48.08
    More smooth-spored species of Inocybe ( Agaricales, Basidiomycot...: Ingenta Connect

  5. Pluteuksissa on alkanut tapahtua myös sect. Pluteuksen ulkopuolella. Jos olen ymmärtänyt oikein on enemmänkin tulossa tänä tai lähivuosina.
    JoF | Free Full-Text | Pluteus insidiosus Complex, Four New Species Described and Pluteus reisneri Resurrected
    JoF | Free Full-Text | Holarctic Species in the Pluteus romellii Clade. Five New Species Described and Old Names Reassessed
    https://doi.org/10.11646/phytotaxa.533.2.4

  6. Melanoleucassakin tapahtuu. Helppoa tämä ei tule olemaan, mutta ei kai kukaan ole niin olettanutkaan. Aina välillä on pakko olla sekvenssejä eikä välttämättä pelkkä ITS riitä määrittämiseen.
    https://doi.org/10.1080/00275514.2021.1966246
    https://www.researchsquare.com/article/rs-2404494/latest.pdf

  7. Viime vuosina on ilmestynyt useita juttuja, jotka eivät olisi ilmestyneet samassa muodossa, ellei Kevin Hyde porukoineen olisi julkaisseet huonolaatuisia tutkimuksia, joissa asiat ovat menneet pahasti sekaisin. Tässä esimerkki siitä miten Hyphodiscaceae ja Sordariales korjataan. Itse en koske Hydin juttuihin enää ellei kirjoittajoukossa ole mukana joku vanhempi hyvin tunnettu heppu, joka ei päästäisi mitä tahansa julkiseksi.
    https://doi.org/10.3114/sim.2022.103.03
    Corrections to recent changes in the taxonomy of the Sordariales | SpringerLink

  8. Entoloman ympärillä tapauhtuu jatkuvasti. Nyt Nolanea ja vähän muutakin on selvitetty vähän paremmin. Ja sitten ilmestyi viime vuonna myös uusi raamattu Fungi Europei 5B, jossa puolet Entolomista. Ilman sitä ei pärjää, jos meinaa rusokkaita katsoa.
    Phylogeny, taxonomy, and character evolution in Entoloma subgenu...: Ingenta Connect
    Contributions to the Revision of the Genus Entoloma (Basidiomycot...: Ingenta Connect
    Molecular and morphological diversity in the /Rhombisporum clade of the genus Entoloma with a note on E. cocles | SpringerLink

  9. Jos ei muutama vuosi sitten tullut laitettua aimo annos euroja uuteen Hebeloma-raamattuun, ei hätää. Nyt melkein saman saa ilmaiseksi netistä.
    Demystifying Hebeloma: introducing hebeloma.org and its database | IMA Fungus | Full Text

  10. Vanha Hydropus on tunnetusti hajanainen porukka. Jonkin aikaa on ollut “valistuneita arvauksia” joidenkin uusien sukujen ympärillä. Vasta nyt on vakavampia juttuja alkanut materialisoitua. Tässä Mycopan ja vähän muuta.
    https://doi.org/10.1007/s11557-022-01795-z
    https://www.researchgate.net/profile/Giovanni-Consiglio-2/publication/359267188_The_agaricoid_members_of_the_genus_Porotheleum_Porotheleaceae_Agaricales_Porotheleum_emend_Porotheleaceae_s_stricto_and_new_genera_for_Agaricus_floccipes_and_Mycena_subalpina/links/623206e7069a350c8b923fbe/The-agaricoid-members-of-the-genus-Porotheleum-Porotheleaceae-Agaricales-Porotheleum-emend-Porotheleaceae-s-stricto-and-new-genera-for-Agaricus-floccipes-and-Mycena-subalpina.pdf

2 tykkäystä

Kiitos paljon näistä tiedoista ja linkeistä. Tuo Hebeloma.org avaa kyllä harrastajillekin hyvät näkymät tympösten määrittämiseen, varsinkin käytettynä yhdessä sieniatlaksen tympösselvityksen kanssa. Säästää myös pitkän pennin kun ei tarvitse ostaa kallista kirjaa aiheesta.