Laji.fi | Tietoja foorumista | Käyttöehdot | Yksityisyys | Keskustelusuosituksia

LAJI.FI-foorumi

Uutta julkaistua tietoa helttasienistä – Suomen lajistoon ja nimistöön liittyen


#1

Malikkamaisten sienten porukkaa on pilkottu: tieteelle uutena kuvataan yksi heimo, kaksi sukua ja kaksi lajia https://doi.org/10.1007/s13225-018-0400-1.

Pseudoclitocybaceae fam. nov. (Agaricales, Tricholomatineae), a new arrangement at family, genus and species level – Alvarado, Moreau, Dima, Vizzini, Consiglio, Moreno, Setti, Kekki, Huhtinen, Liimatainen, Niskanen.

Uutena kuvataan heimo Pseudoclitocybaceae, jossa ovat suvut Pseudoclitocybe, Musumecia, Pogonoloma sekä uutena kuvatut Clitopaxillus G. Moreno, Vizzini, Consiglio & P. Alvarado ja Harmajaea Dima, P. Alvarado & Kekki.

Suvun Clitopaxillus tyyppilaji on Clitopaxillus alexandri. Laji jaetaan kahtia, meikäläinen paksujalkamalikka onkin Clitopaxillus fibulatus P.-A. Moreau, Dima, Consiglio & Vizzini, joka kuvataan uutena. Clitopaxillus alexandri -lajia ei ilmoiteta Suomesta. Muita lajeja sukuun ei viedä.

Suvun Harmajaea tyyppilaji on H. harperi (tiheähelttamalikka). Uutena kuvataan H. guldeniae Dima, P.-A. Moreau, P. Alvarado & Kekki. Nimen holotyyppi on Kekin näyte Tervolasta. Sukuun viedään lisäksi Alaskasta kuvattu Clitocybe wellsiae (’wellsii’), nyt nimeltään Harmajaea wellsiae (H.E. Bigelow) P. Alvarado, Kekki & P.-A. Moreau. Tästä lajista on Kekin näyte Kolarista ja tämä keruu on ainoa tieto Euraasian puolelta.

Kommentit:
H. harperin pitäisi olla vähän isompi-itiöinen. H. guldeniaen tyvinukasta pitäisi löytyä niukasti sinkilöitä, jotka H. harperilta puuttuvat kokonaan. En ole yrittänyt vielä saada lajeja näytteistä erilleen, joten en osaa sanoa, kuinka erottaminen skoopin avulla käytännössä onnistuu. Kumpikin laji kasvaa meillä maantieteellisesti ajatellen laajalti. Maastossa lajit saanee erilleen, kunhan kokemusta kertyy. Minkä verran H. wellsiae tulee mukaan hankaloittamaan määrittämistä, jää nähtäväksi.

Tiheähelttamalikkaporukan lajit ovat kalkkipohjaisten havumetsien sieniä. Sienet ja metsien luontoarvot -kirjan kuvaus tiheähelttamalikasta kattaa siis useamman lajin. Kuvittelen toistaiseksi, että kirjan valokuvassa on H. harperi, koska itiöemät ovat pikemminkin harmaa- kuin ruskeahkolakkisia.


#2

Vaikka orakkat eivät ole helttasieniä ovat ne kuitenkin jalallisia, joten laitan tähän jatkeeksi Hydnumista uutta.

Hydnum-sukua on yritetty selvittää kahdessa tänä vuonna ilmestynessä tutkimuksessa. Ensimmäisessä (Niskanen & al.) käydään läpi pääosin eurooppalaisia ja pohjois-amerikkalaisia lajeja. Siinä on käytetty 135:n näytteen ITS-alueet dendrogrammin muodostamiseen. Lopputulokseksi saadaan 48 lajia, joista 22 kuvataan uutena. H. rufescensille ja repandumulle on valittu epityyppi, joten nyt niiden tulkinta on lukkoon lyöty ITS:n avulla ja hyvä niin.

Rajana kahden lajin välillä näyttää olevan että ITS:ssä on vähintään yhden prosentin ero naapurilajiin verrattuna. Joidenkin lajien osalta näyttää olevan melko vähän tutkittija näytteitä; esim. H jussiin osalta on vain kaksi näytettä (jos tulkitsen oikein) - yksi Kiskosta ja yksi Mongoliasta sekä jotakin sinnepäin Sloveniasta. Näin pieni näytemäärä tekee tietenkin että morfologinen vaihteluväli ei voi olla kovin tarksti kuvattu vaan se jää nähtäväksi mihin asettuu. Perusteluksi miksi on kuvattu uusia lajeja pelkän ITS:n ja pienen näytemäärän perusteella annetaan että muuten nykyvauhdilla kestäisi 165 vuotta ja 98 julkaisua ennenkuin koko nyt tunnettu kirjo olisi kuvattuna. Sanoisin, että kustannuksena on että kaikki mitä esitetään ei ole vielä kiveen hakattu vaan asiat saattavat vielä jonkin verran muuttua.

Muutaman Euroopassa käytetyn amerikkalaisen lajin osalta ei ole valittu tyyppiä vaan käytetään vain cf. nimiä, esim. cf. umbilicatum ja cf. albidum kunnes Amerikan lajit selviää.

Koko juttu ei näytä olevan vapaasti saatavana netistä mutta tästä se periaatteessa löytyy niille, jotka pääsevät siihen käsiksi:
https://doi.org/10.1080/00275514.2018.1477004

Toisessa jutussa (Swenie & al.) on nyt selvitetty myös itäisen Pohjois-Amerikan lajeja. Siinä kuvataan kuusi uutta lajia ja kerrotaan että ainut laji, joka löytyy sekä Euroopasta että Pohjois-Amerikasta on H. mulsicolor.

Näin ollen nämä lajit löytyvät Suomesta: jussii, ellipsosporum, melitosarx, subovoideisporum, rufescens, vesterholtii, boreorepandum, mulsicolor ja se tai luultavasti ne nimettömät, joita aiemmin on kutsuttu umbilicatumiksi.

Monet näistä ovat morfologisesti hyvin lähellä toisiaan eikä erottaminen ilman molekyylejä ainakaan toistaiseksi taida olla mahdollista. Ensimmäiseen juttuun on sisällytetty kaava, joka johtaa lajia korkeampiin taksoneihin. Senkin avulla joudutaan usein mittaamaan suuri määrä itiöitä, jotta keskiarvot olisi paikallaan ennenkuin valitaan suuntaa kaavassa. Ei sovi kärsimättömälle.


Unohdin sanoa, että on yritetty tehdä kaikkien eurooppalaisten lajien kaava:
https://forum.pilze-bayern.de/index.php/topic,1638.msg24941.html?PHPSESSID=8fea296346a1195b2323390cfe916c6b#msg24941