Särkisalo 29.8.2022
Pari vuotta sitten ihmiset alkoivat löytää villasaksirapua mm. pyydyksistä. Tänä kesänä 27.8 rapuja oli ajautunut rantaveteen. Ne olivat kuolleita, kevyitä. Netissä ja laji.fi sivuilla on ilmeisen vanhaa tietoa esiintymistä.
Ymmärsin että ne eivät lisääntyisi Suomessa. Mistä niitä sitten tulee? Särkisalossa ei niitä näkyisi esiintyvän lainkaan. Tunnistaminen ei ehkä ole helppoa kun yksilö on nuori, mutta villasaksirapu on kuitenkin se vieraslaji joksi rapu on helppo määritellä.
Mahtaako sen kasvuun liittyvä kuoren vaihto käsittää myös jalat ja sakset?
Rapua on nähty ahventen vatsassa. Pystyykö kala sulattamaan kuoret? Ahventa on nyt esiintynyt jälleen runsaasti, pelkona välillä oli että rihmälevä estää mädin kiinnittymisen. Ja että villasaksirapu syö mädin.
Kaipaan hieman enemmän tietoa villasaksiravusta ja muista sen kaltaisista.
Kiinnostava juttu tosiaan. Laji.fistä ja vieraslajiportaalista löytyy jotain tietoa. Luontoportissa kerrotaan että “Villasaksirapu tunnetaan varsin huonosti, eikä varmuudella tiedetä, pystyykö se lisääntymään pohjoisen Itämeren vähäsuolaisessa vedessä”. Hieman laajempi kuvaus ja lähdeluettelo löytyy ruotsiksi täältä.
Kuinkahan kauan kestää ennen kuin laji sopeutuu vähäsuolaiseen veteen ja muodostaa täällä lisääntyviä kantoja? Mitkä lajit ovat sen luontaisia vihollisia? Miten se muuttaa ekosysteemejä? Olisi tosiaan kiinnostavaa lukea tästä lajista hieman enemmän.
Kuvassasi ei ole villasaksi- vaan liejutaskurapuja, jotka ovat pienempiä (kuoren leveys max 2,5 cm), otsalla ei ole nypyköitä, vaan keskellä otsaa on pieni lovi, ja oikea saksi on vasempaa suurempi jne.
Liejutaskurapu – Vieraslajit.fi