Vihko - eliömaakunta

Hei, tallensin juuri havaintoa Vihkoon Heinävedeltä ja huomasin, että aiemmin tallentamassani havaintoerässä eliömaakuntana näkyy Pohjois-Savo, vaikka Heinävesi kuuluu Etelä-Savoon.
Vihkoon tallennus ei vielä ole aivan minulle rutiininomaista, joten olen voinut toki itsekin jonnekin tyrkätä P-Savon vai tuleeko maakunta automaattisesti?

Hei,
Eliömaakunta päätellään automaattisesti koordinaatin perusteella, sitä ei tällä hetkellä pysty Vihkossa antamaan itse. Tuo päättely on palautteenkin perusteella vähän epätarkka ja joskus havainnot ovat menneet väärään kuntaan, sama taitaa päteä eliömaakuntaankin. Tähän on suunnitteilla parannusta, että kunnan/maakunnan voisi myös itse valita.

Heinävesi on kuulunut vuodesta 1929 asti Pohjois-Savon luonnontieteelliseen maakuntaan ja kuuluu edelleenkin.
Olemme tästä aikaisemminkin keskustelleet…
Luonnontieteelliset maakuntarajat eivät noudata enempää lääninrajoja kuin hallinnollistenkaan maakuntien rajoja!
Erilaisia toisistaan poikkeavia maakuntarajoja on lanseerattu vaikka mitenkä paljon. (Maisemamaakuntia, toiminnallis-taloudellisia maakuntia, SOTE-maakuntia jne.)
Luonnontieteelliset maakuntarajat, joita niin eläin- kuin kasvitieteellisissä havaintoilmoituksissa on tarkoitus käyttää, ovat pysyneet staattisina jo mainitusta vuodesta 1929 asti, eivätkä mitkään kuntaliitokset tai hallinnollisten rajojen muutokset ole niihin vaikuttaneet!

Ok, kiitos tiedosta! Kyseessä siis ei ole virheellinen tieto :slight_smile: