Maatähtiä olisi itiöidenlevitysvaiheessa ja mietin, miten näistä saisi soveliaat näytteet kerättyä. Tai siis itiöitähän noista tulee oikein helposti, mutta miten minun on ne järkevintä kerätä? Steriilille (sen mitä kotioloissa uunissa kuumentaen saa) folion päälle ja sievästi paketoituna Kasvimuseolle vai kuinka?
Käsittääkseni eivät ole kovin yleisiä, ja lajihavainnon varmistamiseksi se virallisempi mikroskopointi voisi olla jees. Makrokuvia otin myös, mutten pääse siirtämään niitä koneelle vielä.
Aluksi haluan sanoa että olen kaukana asiantuntijasta. Kerron kuitenkin oman tapana säilöä ja toimittaa näytteet, sekä kommentoin myös kuvaa mikä se minusta on. Itse olen tuon mekaanisen kuivauksen tai uunin kokenut tarpeettomaksi. Joku varmasti osaa perustella onko sitä tapaa käytettävä muutoinkin kun ruokasienille? Pienet näytteet kuivuvat parissa päivässä kotipöydällä talouspaperipalan päällä. Kuivuminen on niin nopeaa ettei näyte ehdi mennä pilalle. Sitten laitan kuivuneen näytteen mihin tahansa kannelliseen rasiaan. Tulokset olen aina saanut näistä. Maatähdistä tarvitsee kerätä vain tuo nuppi päästä, siinähän itiöt ovat. Jalan voinee jättää metsään mädäntymään ellei vie skooppaajalle ns tuorenäytettä. Mielestäni kuvassa on aika selkeä ripsimaatähti. Aika monen maatähden voi määrittää suoraan valokuvasta. Muutamissa lajipareissa saatetaan tarvita itiöitä, esim poimu/uurre tai rusko/ruso ja mitä näitä nyt on. Fiksummat tarvittaessa oikaisevat kommenttiani.
En itsekään asiantuntija ole, mutta itse ottaisin koko itiöemän/itiöemät ja kuivattaisin vaikka huoneenlämmössä pari päivää (kuvittelisin, että riittää maatähdelle). Yleensä näytteiden suhteen käsittääkseni on parempi mitä kokonaisempi itiöemä on.
Foorumi on osaksi toteutettu VieKas LIFE -hankkeen osana (Finvasive LIFE, LIFE17 NAT/FI/000528).
Viekas on haitallisten vieraslajien kartoitukseen, torjuntaan ja tietoisuuden kasvattamiseen
keskittyvä hanke, joka on osittain rahoitettu EU Life-ympäristöohjelman tuella. Life
on Euroopan unionin rahoitusjärjestelmä, jonka tarkoituksena on kehittää yhteistä
ympäristöpolitiikkaa ja lainsäädäntöä
tukemalla luonnonsuojelu- ja ympäristöhankkeita eri puolilla Eurooppaa.