Haarakkaan nimi hakusessa

Kuvattu Puijolla 8.9. Pienellä alueella runsas. Matala haarakas.

Tämä toinen kuvattu seuraavana päivänä. Muutaman “yksilön” ryhmä. Korkeahko haarakas.

Saakohan näitä lajilleen määritettyä näistä valokuvista?

Hei, itsellänikin on reilusti haarakaskuvia lajia vailla taikka sinne päin määritettynä. Jonkun verran tullut googlailtua näiden määritystä ja hyviä kuviasi tutkailtua opiskelumielessä. Googlailu on kyllä vähän ongelmallista kun oletettavasti haarakkaita on määritelty netissä vähän miten sattuu, mutta ainakin tarjolla on paljon kuvia erilaisista haarakkaista.

Yksi Ramaria -suvun määrityksestä kirjoittava saitti mainitsi että näiden määritys on legendaarisen vaikeaa. Wiki kertoo että “Suurikokoisia keltaisia haarakkaita on vaikea erottaa toisistaan ilman mikroskooppia, ja niiden nimeäminen ja luokittelu eri lähteissä saattaa poiketa toisistaan”

Suomen sieniopas vuodelta 2006 kertoo että “Haarakkaiden taksonomian ja nimistön selvitys on kesken, mutta toivottavasti parin vuoden päästä olemme tässä suhteessa viisaampia”. Tuossa oppaassa on vain muutamia haarakkaita kuvattuna kun laji.fi:n mukaan Ramaria -suvusta löytyy kuitenkin 51 lajia Suomesta.

Netistä löytyi määrityskaava Skandinavian Ramaria -sukuun. Se on vuodelta 1996 ja varmaankin pahasti vanhentunut, mutta siitä saa käsityksen siitä miten näitä määritetään, eli itiöistä lähdetään liikkeelle ja mikroskooppi on se tärkein työväline. Itse en tästä puolesta tiedä sen enempää.

Vanhastaan sienestäjän määrityksenä tuo alempi kuvasi menisi kuusihaarakkaana, mutta lajimääritys tämä ei ole.

Henri