Tänä aamuna kävin taas tutkimassa lahoa koivua, jolta olen löytänyt useita eri limasieniä. Muutama koivun oksa oli pudonnut maahan ja vasta tänään rupesin niitä kääntelemään. Maapuun alapinnalta löytyikin kärsineen näköisiä limasieniä. Laitan kaksi kuvaa. Ensimmäisestä voi päätellä enemmän. Toinen kuva homeisista limasienistä on lähinnä sen takia, että siitä erottuu paremmin perien korkeus. Limasienten korkeus oli noin 8 mm, perä 4 mm + sporangio 4 mm. Nämä ovat joko käämisiä tai pamppusia. Osaako joku kertoa tarkemmin tai peräti määrittää lajilleen?
Hei,
homehtuneita limasieniä on hankala määrittää, sillä tyypillisesti itiöt on tyhjennetty. Harvoin voi onnistua esim. ehjänä säilyneen kapillition avulla, mutta silloin kapillition on oltava hyvin lajityypillinen. Olen onnistunut määrittämään esim. homehtuneen Willkomlangea reticulata:n.
Homehtuneiden osalta ollaan määritettävyyden osalta liikkeellä myöhässä ja raakojen taas liian aikaisin.
t: Marja
Nuo kaksi kuvaa siis esittävät samaa kasvustoa. Kuvan 2 homehtuneet limasienet sekä ensimmäisen kuvan limasienet olivat vierekkäin 3 cm päässä toisistaan. Pystytkö ensimmäisen kuvan perusteella sanomaan kuuluuko kuvassa näkyvä limasieni käämisiin vai pamppusiin? Siellä näkyy muutama homeeton sporangio. Laitan vielä kolmannen kuvan, jossa näkyvät molemmat.
Tuollainen harva kasvusto ja pitkät perät tuo mieleen silkkipamppusen, mutta Marja on oikeassa, ei näistä voi esittää kuin arvauksia. Raja Stemonitis/Stemonitopsis on myös veteen piirretty ja usein on vaikeaa päättää kumpaan sukuun näyte kuuluu vaikka kuinka skooppaisi ja olisi hyväkuntoinen kasvusto tutkittavana.
Kiitos molemmille vastauksista . Tänne on ennustettu tiistain ja keskiviikon väliseksi yöksi -5 asteen pakkasta. Limasienten paras aika alkaa olla ohi tältä vuodelta.
On myös myöhäisiä lajeja joita voi löytää lumen tuloon asti. Esimerkiksi tummanuoranen, täplätähtinen, nuijatupponen, rakkonen, rypäleputkinen etc.
Kiitos vinkistä.
Limasieniä voi löytää talvellakin. Osa niistä hyötyy siitä, että kiipeävät korkeammalle levittämään itiöitään talven tuiskuihin ja osa niistähän elelee puiden lahoissa osissa ja olenpa ollut huomaavina, että esim. Licea castanea aloittaisi touhunsa aikaisin keväällä, kun aurinko alkaa lämmittää puita.
Sitä tuli joskus harrastettua “talvisienestystä” lumikenkäillen ja löytyipä samalla limasieniäkin.