Kittikääpä vai joku otaraspikka?

Tällainen vaalea lähes resupinaattinen kääpä tai raspikka löytyi tänään Espoosta Karakallion pieneltä luonnonsuojelualueelta. Paikka on rehevä haapavaltainen lehtomainen, vanhahko metsä, jossa sekapuuna myös kuusia ja koivuja. Kasvualusta mitä ilmeisimmin lehtipuu, ykkösvaihtoehtona varmaankin haapa.

Itiöemät olivat melko pehmeitä ja helposti murtuvia, paksuimmalta kohdaltaan n. 1 cm.

Jonkin verran tästä tulee mieleen habitukseltaan kittikääpä joka oli täällä esillä pari vuotta sitten. Tuoksukin saattaisi (ainakin hyvällä mielikuvituksella) sopia kittikäävän tuoksukuvaukseen (sitrushedelmiä jne.). Toisaalta tällä sienellä näyttäisi olevan varsinaisten pillien sijaan jonkinlaiset piikkimäiset muodostelmat, ja kääpäkirja sanoo kittikääpää ohueksi (n 1 mm). Sittenkin joku otaraspikka?

Kermaraspikka tulee mulle kuvista mieleen.

Aika oudon näköinen, mutta vaikea kuvitella, että kittikääpä voisi näyttää tältä. Kuvaa ei saa niin suureksi, että näkisi yksityiskohtia tarkemmin, mutta ei minusta kermaraspikkakaan oikein sovi nimeksi. Pikkuhampikkaa voisin ajatella mahdolliseksi, mutta voi olla ihan jotain muutakin. Kuvasta emme taida päästä nimeen käsiksi, vaan pitää katsoa se näyte.

Ok, kiitoksia vastauksesta! Voisin laittaa taas katsottavaksi, onhan tuo ihan mielenkiintoisen näköinen.