Itselläni oli sekvensoitavana kuvassa näkyvä hapero. Oli suhteellisen kiinteämaltoinen, keskikokoinen ja kasvoi helsinkiläisen puiston reunalla multamaalla, eri lehtipuiden alla. Tällaista anonyymia, keskikokoista haperoa aina epäilee polkuhaperoksi, mutta odotusten vastaisesti sekvenssit veivät kuitenkin korpihaperon (Russula nitida) ryhmään. Olen itse kuvitellut korpihaperoiden olevan hennompia sieniä jotka kasvavat soilla.
Katsoin hiukan tarkemmin lähelle meneviä sekvenssejä ja tein sukupuun – oma löytöni merkitty sinisellä nuolella. Jotenkin vaikuttaa siltä että tämän lajiryhmän näytteet ovat aika sekavasti nimetty eri kannoissa. Varsinkin lajipari korpihapero (Russula nitida) – rahkahapero (Russula robertii tai Russula sphagnicola) ovat menneet sekaisin. Tässä sukupuussa erottuu kaksi eri nippua, joissa kummassakin on näytteitä näillä kahdella eri nimellä. Kumpi on kumpi? En ainakaan toistaiseksi ole onnistunut löytämään artikkelia joka selvittäisi juuri näitä kahta lajia ja niiden välisiä eroja sukupuun avulla.

