Metsälehden numerossa 3/25 on otsikolla “Suojeltaisiin, jos tiedettäisiin” kirjoitus, jossa kritisoidaan uhanalaisten lajien tietojen saatavuutta Lajitietokeskuksen palveluista. “Tiedot suojeltavien lajien elinpaikoista ovat työn ja tuskan takana. Metsätoimijoiden on haettava tietoja noin sadalta eri taholta – eikä takeita tietojen saamisesta ole.”
Metsäalaa on syytetty siitä, että se ei ota riittävän hyvin huomioon uhanalaisten lajien esiintymiä hakkuissa. Näyttää siltä, että osa ongelmasta liittyy tietojen saatavuuteen erityisesti suunnitteluvaiheessa.
Erityisen huolestuttavia ovat artikkelin tiedot siitä, että joihinkin tietopyyntöihin “on vastattu likimain haistatellen”.
Onhan se tiedon saanti vaikeaa, jos siitä itselleen vaikeaa tekee väärällä asenteella. Minulle se ei koskaan ole ollut vaikeaa. Tietopyynnöt tulevat hyväksytyiksi varsin pikaisesti.
Metsälehti on kyllä hyvä lehti. Olen harkinnut jopa tilaavani sen. Se on vain kerta kaikkiaan niin hevon paskaa joka sivu, mutta otetaan esille oikeasti tärkeitä asioita ja yksityiskohtia, joita ei luonnonsuojelijoiden lehdissä käsitellä.
Esimerkiksi maanomistajan oikeusturvaan ja toimeentuloon liittyvät kysymykset ohitetaan helposti luonnonsuojelijoiden kirjoituksissa, koska ne ovat vaikeita. Esimerkiksi luonnonsuojelijat toteavat, että kanahaukkakuusikot on säästettävä, mutta Metsälehti huomauttaa, että veljekset menettivät 15 000 euroa kanahaukan takia ja pesien suojavyöhykkeet vaihtelevat eri ELY-keskusten tulkinnoissa asettaen maanomistajat eriarvoiseen asemaan. Lisäksi Metsälehti huomauttaa, että lainsäädäntöä tulisi selkeyttää sen suhteen, mitkä rauhoitetut linnut käyttävät samaa pesää vuodesta toiseen, mistä seuraa pesän rauhoitus. Luonnonsuojelijoille on vain helpompaa jättää tällaiset kysymykset mainitsematta ja vedota johonkin yleisluonteiseen. Lisäksi luonnonsuojelijoilla on usein minun makuuni turhan city-vihreä ote.
Metsälehden jutut ovat tarkoitushakuisesti luonnonsuojeluvastaisia, mutta kun niitä osaa lukea oikein, huomaa kiinnostavia kysymyksiä ja oppii paremmin ymmärtämään, miksi esimerkiksi maalaisisäntä ei välttämättä pidä luonnonsuojelusta.
Suomessa ei taida olla pienien alueiden suojelusta korvausjärjestelmää? Esimerkkisi kanahaukka tarvitsee kyllä laajemmankin alueen suojeluun kuin vain pesäpuun ja sen lähiympäristön. Maanviljelylle maksetaan lintujen aiheuttamista vahingoista korvausta, mutta ei taida tosiaan olla korvausta rauhoitetun linnun elinympäristön suojelusta. Metso-ohjelmassa on tarkat kriteerit mitä siihen voi ottaa mukaan.
Suomessa on paljon turhaa kädenvääntöä monesta suojeluun liittyvästä asiasta. Kaikki myöntävät, että “jotain tarttis tehdä”, mutta sanailuksi jää. Paljon on hienoja ohjelmia ja tavoitteita, muttei anneta keinoja toteuttamiseen. Ihan kaikkea ei voi sälyttää ihmisten vapaaehtoisen suojelun varaan.
Tieto rauhoitettujen lintujen elintavoista löytyy kyllä aika helposti vaikka nettiä selaamalla jos lintukirjoja ei omista.
Suomen tai Eu.n lakipykälät sanelee luonnonsuojeluun säännöt. On väärin osoittaa luonnonsuojelioita asioissa joissa on laki takana.
Se on valitettavaa että ylipäätänsä tarvitaan luonnonsuojelujärjestöjä suojelemaan tai puolustamaan luontoamme.
Mitää tapahtuisi jos kukaan ei sitä puolusta. Kuinka nopeasti kävisi lajikato. Uskon että metsänomistajat sisimmässään ymmärtävät että kaikkien etu on kun luontoa suojellaan. Monimuotoinen metsä myös tuottaa paremmin.
Ymmärrettävää on että yksityisen maanomistajan tulonmenetyksille tarvitaan tulevaisuudessa jokin uusi korvaus suunnitelma, koska uhanalaisten lajien määrä ja niiden suojelun tarve tulee varmasti tulevaisuudessa kasvamaan.
Voisiko vakuutusjärjestelmään lisätä “luonnonsuojelusta aiheutuvat” tulonmenetykseen liittyvät vakuutukset. Yleensä yrittäjät joko kärsivät muista kuin yrityksestä itsestään johtuvat tulonmenetykset itse tai ottavat toiminnan keskeyttämisvakuutuksen. Käsittääkseni puunmyynti on samanlaista yritystoimintaa kuin mikä tahansa muukin. Voihan puunmyyntitulot jäädä ennakoitua pienemmäksi muistakin syistä kuin luonnonsuojelusta esim. puun hinnanvaihteluista.
Minähän olen luonnonsuojelija ja arvostan tietenkin myös omieni tekstejä. Metsälehdestä kuitenkin saa inspiraatiota.
Aika tyypillistä Metsälehdelle näyttäisi olevan se, että jutussa on ihan oikea viesti, mutta se on piilotettu jopa valheellisten väittämien alle. Esimerkiksi tämän keskustelun jutussa otsikko väittää, että “suojeltaisiin, jos tiedettäisiin”, mutta samaan aikaan iso kuva viittaa Hukkajokeen. Siellä raakut kyllä tiedettiin, mutta niistä ei välitetty. Mediatietojen mukaan ELY oli ohjeistanut, että jokea ei saa ylittää. Se ohje vain oli ilmeisesti välinpitämättömyyden tai ylimääräisten kustannusten välttämiseksi unohtunut jossain kohtaa. Siis erittäin kyseenalaista harhaanjohtamista Metsälehdeltä.
Ingressissä kuvataan selvästikin historiaa, jolloin osan tiedosta sai Hertasta ja suuri osa muusta tiedosta oli jossain museon arkistokaapissa, ellei sitä joku ollut käsin kopioinut Herttaan. Taas johdetaan tietämätöntä harhaan.
Osassa väitteitä on varmasti perääkin, mutta jos heti kuvan ja otsikon katsottuaan huomaa suoranaisen valheen, voiko loppuunkaan sisältöön luottaa. En tiedä, mikä kaikki tuossa jutussa on tarkalleen ottaen totta, mutta eihän lajitiedon käsittely milloinkaan ihan itsestään tapahdu. Osa lajitiedosta on julkisuuslain 24 §:n mukaan salassa pidettävää, mikä tietysti hankaloittaa tilannetta. Kenen tahansa ei voi antaa katsoa vaikka metsään.fi-verkkopalvelusta raakkujen tai kotkanpesien tietoja. Suurin osa lajitiedosta kuitenkin on avointa, esimerkiksi liito-oravat, mikä jätetään jutussa mainitsematta, jotta saadaan mahdollisimman tehokkaasti syytettyä luontoväkeä tiedon panttaamisesta.
Hyviä näkökulmia. Tosiaan koko Suomen kattavissa laajoissa tietopyynnöissä nykyisellään aineistöpyynnön kohteena saattaa olla joitain kymmeniä aineiston omistajia, jotka vastaavat pyyntöihin vaihtelevalla kiireellisyydellä. Julkisuuslaki, Luonnonsuojelulaki ja hallintolaki määräävät siitä, miten salassa pidettävää tietoa voidaan luovuttaa eri toimijoiden käyttöön ja miten viranomaisen päätöksentekoa voidaan automatisoida. Keskustelua ratkaisuvaihtoehdoista tai muutostarpeista on käyty ja käydään edelleen Ympäristöministeriön, sekä Maa- ja Metsätalousministeriön kanssa.
En ole tosiaan koskaan koko maan tietoja tarvinnut, isoin alue on varmaan eräs pitäjä Lapissa. Metsälehtikin jättää kertomatta, miltä alueelta ja kuinka moni toimija tietoja kaipaa, vaikka asian käsittelyn kannalta tämä voisi olla ihan aiheellista. Periaatteessa isosta joukosta aineistopyyntöjen hyväksyjiä voi vaikka haistattelijan löytää, koska jokainen Matti Meikäläinenkin voi perustaa itselleen tai firmalleen aineiston. Saman lauseen perään voisi ehkä kuitenkin mainita, että suurin osa oikeasti kriittisestä salatusta tiedosta löytyy ihan muutamista lähteistä, kuten Metsälehden haikaileman Hertan perillisestä LajiGISistä. Toivottavasti esimerkiksi sieltä ei haistatella, vaikka ehkä saattaa herättää kysymyksiä, jos tiedot halutaan koko maasta.
Ihmettelen ylipäänsä koko tätä metsälehden julkaisua.
Metsänhoitoyhdistys kuten muukaan metsäalan toimija ei voi tukeutua pelkästään lajitietokeskuksen tietoihin. Suomessa on paljon alueita joista ei ole havaintoja ja havainnot perustuvat paljolti vapaaehtois ilmoituksiin. Toki ammattiaineistoa löytyy, mutta ei kaikkialta.
Kartoituksen teettäminen ennen toimenpiteitä olisi aina paras vaihtoehto, silloin ammattilainen tarkistaa alueen, onko siellä mitään suojeltavaa. Eikä tarvitsisi jälkeenpäin selitellä miksi näin kävi.
On totta, että varsinkin suojelualueiden ulkopuolelta lajitietoa on usein niukasti. Kuitenkin jos kaikilla leimikoilla tehtäisiin luontoselvitykset, kuten kaavoissa ja erilaisissa hankkeissa (mm. tuulivoimapuistot, kaivokset), kävisi metsätalous taloudellisesti kannattamattomaksi. Luontoselvitykset maksavat. Näin ollen ei ole realistista ainakaan lähitulevaisuudessa, että lajistokartoituksia tehtäisiin kattavasti.
Metsätalouden toimijoille olisi ehkä järjestettävä koulutusta lajien ja niiden elinympäristöjen tunnistamisesta. Ainakin isot toimijat voisivat palkata lajistoasiantuntijoita, kuten esimerkiksi Metsähallitus Metsätalous Oy:ssä on tehty. Lajistoasiantuntemusta tarvitaan myös olemassa olevan tiedon tulkintaan uuden tiedon hankinnan lisäksi. Lisäksi olisi tärkeää, että kaikki esimerkiksi tuulivoimaa varten tehtyjen selvitysten tiedot talousmetsäalueilta saataisiin Lajitietokeskukseen. Metsäkeskus on tietääkseni pitkään ottanut huomioon metsänkäyttöilmoitusten tarkastuksessa ainoastaan LajiGIS-aineistot, jolloin esimerkiksi harrastaja-aineistoa ei ole huomioitu, vaikka se on ollut jo pitkään saatavilla Lajitietokeskuksesta (verratkaapa tätä tietoa Metsälehden otsikkoon!). En tiedä, onko tilanteeseen saatu parannusta.
Tietenkin tarvitaan rahoitusta, jotta löydetyt esiintymät voidaan käytännössä myös jättää metsätalouden ulkopuolelle. Aiemmin mainitsemieni veljesten kohdalla Metso-rahat taisivat olla loppu, joten kanahaukan suojelusta tuli “harmaata suojelua”, josta ei korvauksia herunut.
Joo tuulivoima ynnä muiden selvitysten aineistot pitäisi saada kaikki virallisiin tietokantoihin.
Myös luontotyypeistä kaikki uhanalaiset ja muuten kiinnostavat pitäisi saada jonnekin ylös
Ja ennenkaikkea pitäisi kartoittaa koko Suomesta uhanalaiset luontotyypit ja varsinkin luonnonsuojelulain suojaamat alueet ja metsälain 10pykälän kohteet ja kohteet jotka lähes täyttävät niiden kriteerit jotta maanomistajat voisivat omalla päätöksellään suojata niitä.
Pääosin lajihavainnot ovat epäolennaisia kun niitä ei juurikaan huomioida tai jos huomioidaan niin vajavaisesti. Ainoastaan ne lajit joille oikeasti on luotu riittävän suojaava lainsäädöntö olisi hyvä saada asianomaisten tietoon ja tietysti kartoitettua maastosta riittävän hyvin.
Pitkään tosiaan kesti että metsäkeskus sai liito-oravahavainnon laji.fistä siirrettyä maanomistajalle tietoon meidänkin metsässä. Mutta lopulta ne tuli. No, eihän se usein auta jos omistaja ei halua tai häneltä ei kysytä säästetäänkö riittävästi metsää liiturille selvitä.
Surullista on että metsänkäyttö on niin voimakasta että tavallistenkin metsälajien kohdalla puhutaan tarpeesta pienien säästölaikkunen jättöön niille. Niinhän sen pitäisi olla että kun yhden liiturin tai kanahaukan kotimetsä jyrätään, on vastaava jos kasvanut muualle ja joku poikanen siirtynyt sinne asumaan ja kanta pysyisi vakaana ilman erityisiä suojelutoimiakin.
Yksi näkökulma tietoon ja tiedonsaantiin liittyy näin perus-maallikkonäkökulmasta kuntien tai kaupunkien julkisesti esitetyn palvelukarttatiedon päivittämiseen tai miten suojeluperusteita tulkitaan.
Esimerkiksi meillä on kunnallisessa, periaatteessa reaaliaikaisessa karttapalvelussa, tänään 2025 kolme kallioperän arvokkaaksi merkittyä kohdetta, joista kahdessa niistä koko kallioalue louhittiin yli 10 metriä syvemmälle tontiksi jo neljä vuotta sitten, ja kolmas on rakennettu tienpohjaksi viime keväänä. Näiden esimerkkitapausten kohdalla on merkintä “Suojeluperuste: Muu arvokas luontokohde”.
Foorumi on osaksi toteutettu VieKas LIFE -hankkeen osana (Finvasive LIFE, LIFE17 NAT/FI/000528).
Viekas on haitallisten vieraslajien kartoitukseen, torjuntaan ja tietoisuuden kasvattamiseen
keskittyvä hanke, joka on osittain rahoitettu EU Life-ympäristöohjelman tuella. Life
on Euroopan unionin rahoitusjärjestelmä, jonka tarkoituksena on kehittää yhteistä
ympäristöpolitiikkaa ja lainsäädäntöä
tukemalla luonnonsuojelu- ja ympäristöhankkeita eri puolilla Eurooppaa.
