Tänään Helsingin Annalassa tammien alla aika kuivalla kävelytien reunustalla oli tälläisiä violetteja haperoita. Kooltaan olivat pieniä tai pienehköjä, puhtaan valkoiset heltat ja jalka, ei mitään mallon harmaantumista taikka muita värimuutoksia. Muuten menisi kait aika huvin tummalakihaperoon mutta kun näitä maistelin niin maku oli mieto ja miellyttävä eikä pitkänkään pureskelun jälkeen tuntunut mitään karvautta taikka polttelua.
Haperoiden kanssa olen kyllä jatkuvasti ymmälläni eli tämähän voi olla joku ihan muukin laji kuin tummalakihapero. En kovin montaa haperoa tunne.
Tässä nyt tulee lisähämäystä siitä että oranssissa kirjassa tummalakihaperon kerrotaan olevan polttavan kirpeä. Kuitenkin parissa muussa lähteessä kerrotaan että saattaa olla ihan mietokin?
Kun tätä vähän yritin selvitellä niin huomasin että laji.fissä tummalakihapero on Russula atrorubens jonka toisaalla kerrotaan olevan synonyymi lajille R. atropurpurea, jota laji.fi ei tunne.
Fungi of temperate Europessa taasen R. atropurpurea on synonyymi R undulatan kanssa ja k.o lajista sanotaan että on tammen juurisieni ja mieto maultaan. R. undulatan laji.fi puolestaan tuntee mutta siitä ei ole kirjattu havaintoja.
Elikkä oliskohan tähän kuvan sieneen jotain lajiehdotusta?
Vähän tylsä vaihtoehto ehkä, mutta saisko tästä sinihaperon? Mieto maku ja valkea itiöpöly sopisivat, ekologia taas ehkä ei, koska sitä on yleensä kuusen kanssa.
Kiitos Mikko, luin näitä sinihaperoa muistuttavia lajeja koskevan kirjoituksesi sienilehdestä. Kirjoituksesi selvensi kyllä hyvin sinihaperoa ja sen ekologiaa. Nyt sen ehkä tunnistan kun vastaan tulee. Sinihapero olisi kyllä oikein passeli mutta kuusia ei Annalassa ollut ainakaan näköetäisyydellä ja paikkahan on tammimetsä, ja tiputin sinihaperon pois tuon ekologian takia. Toki voihan siellä olla jonkun kuusen jäänteitä vielä maan alla.
Mainitsit myös kirjoituksessasi että tummalakihapero saattaa olla ryhmälaji ja pikkusen siitä vinkkelistä ajattelin tätä R. undulataa, tai ylipäätään jotain tammen seurassa viihtyvää mietoa tummalakihaperoa, jos sellaista Suomessa ylipäätään on olemassa.
Haperoista ei oikein taida olla mitään kuranttia kirjaa olemassa, taikka nettilähdettä.
Mites jodihapero? Se on maultaan ainakin mieto ja sillä tyypillisesti myös tumma lakin keskusta (tosin myös keskusuppouma). Olisko jalan tyvellä jodin tuoksua?
Tuolla on niin vaaleat heltat, että kannattaisin myös Mikon ehdotusta sinihaperosta. Jodihaperolla on keltainen itiöpöly
Pelargonihapero voi olla lakin väriltään vähän mitä tahansa. Se on mieto tai vähän kirpeä eli voisi olla yksi vaihtoehto. Olikohan pelargonin tuoksua? Ekologia sopisi ainakin.
Kibbyn teos on mielestäni haperoihin keskittyvistä kirjoista paras The Genus Russula in Great Britain. Sarnarin tiiliskivien käyttö voi jäädä vähäiseksi.
Kiitos Petri, jatkamme haperoharjoituksia. Ja kiitos Kirby vinkistä, varmaan toi 2017 editio uusin.
