Jos kukaan muu ei kirjoittele mitään, laitan tähän pitkin talvea perinteiseen tapaan vaccinii:n kuvia omaksi ilokseni (ja ehkä muiden suruksi?). Ainakin nimimerkki karkju-21 voisi raportoida mahdollisesta tolpalla istuvasta hallakehrääjästä.
Ainakin kaakossa (Virolahti) ovat punaviinillä + fariinisokerilla varustetut syöttirysäni vetäneet tänä vuonna poikkeuksellisen hyvin syksyn yökkösiä. Runsain yökkössuku oli edellisessä koennassa Agrochola, jossa on ollut ilahduttavaa A. macilenta -lajin vakiintuminen. Se levisi alueelle vasta pari vuotta sitten. Viime koennassa sitä oli jo yli 20 yksilöä kahdessa pyydyksessä.
Aiemmin alkusyksystä pyydyksiin oli harhautunut kaksi kokonaan paikalle uutta lajia Xanthia gilvago ja Amphipyra livida.
Tolpalla en ole Imatralla nähnyt, mutta syksyn ensimmäinen hallakehrääjä tuli eilen 30.9. valolle, samoin pakkasmittari ( Erannis defoliaria ), 1 m. Pietaryrtin kukilla oli Choreutis pariana ja sulkaperhonen P. gonodactyla. Pikkumittari ( Eupithecia ) toukkia oli 4 eri lajia: pietaryrtillä virgaureata, absinthiata ja succenturiata, siankärsämöllä icterata. Pietaryrtillä oli myös Polia bombycinan toukka. Syöttirysässä (1 kpl) oli edelleen (26.–28.9.) lähes pelkästään Conistra vacciniita (32 yks.), lisäksi Epirrita autumnata ja Nycteola degenerana.__
Syyskuussa ehtivät minullakin aloittaa defoliaria 1m, ja hallakehrääjä P. populi 4 exx.
Runsampina oli lauantain koennassa syöttirysissä C. vaccinii ja C. rubiginea.
Viime yöltä vuodelle uutena Operopthera fagata 1m.
Minullakin on ollut syöteillä sekä Virolahdella että Miehikkälässä varsin hyvin saalista. Myös _macilenta_a on ollut kummankin kunnan puolella, mutta gilvago vielä puuttuu. Sen sijaan viime yönä Ta:Padasjoella kahdessa syöttirysässä yhteensä 0 yksilöä 0 lajista! Miehikkälän valorysäni eivät ole kovin hyvässä paikassa, joten niissä ei ole ollut kummaisia saaliita.
Gammayökkösen kausi alkaa olla lopuillaan, mutta vielä eilen 2.10. päivällä lähti 1 yks. lentoon auringon lämmittämällä soratievarrella ratapihan vieressä. Tämänhetkisillä yölämpötiloilla tuskin enää lentää (?).
Pakkasmittari osoittautui viimeistään viime syksynä Imatrallakin vakituiseksi lajiksi, kun ensimmäistä kertaa löytyi naaras koivun rungolta 26.10.2015. Syöttirysään oli 2.–4.10.2016 tullut _Conistra vaccinii_n lisäksi Eupsilia transversa ja Lithophane lamda. Lisäksi herhiläinen (Vespa crabro).
Täällä (Parikkala) viime yönä valolla defoliaria ja autumnata yhtä monta (kolme), lisäksi lumi- ja/tai hallanmittareita, luultavasti kumpaakin, ja runsain hallakehrääjä n. 20exx. Yökköset kadoksissa.
Lisäksi Colotois pennaria kuistilla, ja siinä se sitten olikin jos heraclianoja ei lasketa. Pieniä tummia sudareita lentelee päivällä.
Oulussa toissailtana oli lämmintä, jopa +5 astetta ja kotipihan ympäristössä lennossa brumata 9 exx ja autumnata 4 exx. Sitä edellisenä iltana oli +1 astetta, mutta silti brumata 6 exx. Eilen oli jo klo 21 lämpötila pakkasen puolella (-1), eikä lentoa. Rysiä en ole päässyt käymään puoleentoista viikkoon.
Pakkasmittarin (Erannis defoliaria) naaras löytyi Imatralla 10.10. yllättäen ja vähän erikoisemmasta paikasta. Soratien reunalta kuivuneen pietaryrtin “napeilta” istumasta. Seuraavana päivänä lähes samoilta kohdilta löytyi valkea hämähäkki samalla tavalla. Tuli mieleen mimikry eli matkiminen. Pakkasmittarinaaras matkii hämähäkkiä.
Virolahdelta löytyi - ehkä hieman yllättäen - syöttirysästä jaksolta 28.9.-10.10. L. ornitopus-naaras. Lienee muualta vaeltanut, vaikka tuuli onkin puhaltanut pääasiassa pohjoisen suunnalta.
Espoon Lippajärvellä juuri nyt (24.10. klo 21 tienoilla ja jälkeen), perinteinen paikka, otsalamppu ja kännykkä:
Hallamittari runsas (luokkaa 200 koirasta, 10 paria)
Lumimittari muutama
Agriopis aurantiaria pari koirasta
Agrochola circellaris
Erannis defoliaria, lensi karkuun kun yritin kuvata.
Chroloclysta siterata ja Conistra vaccinii olivat kadoksissa rungoilta, mistä tulee tunne ettei syksy ole vielä kovin pitkällä. Näistä kahdesta ainakin vaccinii nousee jostain syystä rungolle talvehtimispaikastaan.
Imatralla ehti tulla eilen 25.10. lunta useita senttejä (ainakin n. 4 cm). Tänään 26.10. oli iltapäivälle asti taukoa sateesta ja lämpötila nousi vähän nollan yläpuolelle. Lumelta oli löydettävissä mm. perhostoukkia. Löytyi 4 kpl: Alcis repandatus (tuskin bastelbergeri), Phragmatobia fuliginosa 3 kpl (2 lumella, 1 seinällä) ja Diarsia brunnea. Myös hallamittarin (Operophtera brumata) naaras oli (istui paikoillaan) lumella.
Talven tultua kävin maanantaina hakemassa syötit pois metsästä. Lähes neljän viikon koentavälillä perhosia rysissä oli jonkin verran, mutta silti aika niukasti. Yksi meticulosa oli mutta sen lisäksi ei mitään normaalista poikkeavaa.
Pari viikkoa sitten tuli käytyä plumigera jahdissa - tällä kertaa jopa onnistuneesti. 16. päivä valolle tuli kaksi aika hyväkuntoista koirasta. Seuraavana iltana tulos oli pyöreä nolla, vaikka kelin puolesta toiveet oli edeltävää iltaa korkeammalla.
perhosvuosi ei sittenkään loppunut tiukkaan pakkasjaksoon. Kävin eilen illalla täällä Turussa katsomassa olisiko vielä lentoa kun lämpötila nousi yli 5C. O.brumata kuoriutumiskausi oli ilmeisesti jäänyt pahasti kesken pakkasten tullessa. Nyt oli tuoreita uroksia hyvin lennossa mutta naarasten osuus oli selvästi laskenut verrattuna aikaan ennen pakkasia. Kotelot eivät näytä pakkasesta kärsivän. Yllätyksenä myös E.transversa oli taas runsaana lennossa kun taas C.vacciniita ei näkynyt ainuttakaan. E.transversa on ollut tänä syksynä yleisempi kuin olen koskaan nähnyt. Vaikea sanoa ovat nyt lennossa olevat yksilöt juuri kuoriutuneita vai ottaneet nokosia pakkasjakson aikana.
Ensiviikolla näyttäisi olevan luvassa mielenkiintoisia kelejä.
Foorumi on osaksi toteutettu VieKas LIFE -hankkeen osana (Finvasive LIFE, LIFE17 NAT/FI/000528).
Viekas on haitallisten vieraslajien kartoitukseen, torjuntaan ja tietoisuuden kasvattamiseen
keskittyvä hanke, joka on osittain rahoitettu EU Life-ympäristöohjelman tuella. Life
on Euroopan unionin rahoitusjärjestelmä, jonka tarkoituksena on kehittää yhteistä
ympäristöpolitiikkaa ja lainsäädäntöä
tukemalla luonnonsuojelu- ja ympäristöhankkeita eri puolilla Eurooppaa.