Onko muita likenometriasta (eli esimerkiksi kivipintojen paljastumisiän määrityksestä jäkälien kasvukäyrien perusteella) kiinnostuneita tai menetelmää kokeilleita? Olen itse hiukan kokeillut keltaisiin karttajäkäliin perustuvia mittauksia Varsinais-Suomen alueella ja yrittänyt hahmotella kasvukäyriä muutamista ajoitettavista ja ajoittamattomista kivipinnoista. Varsinais-Suomen eliömaakunnassa kasvaa ilmeisesti viisi keltaista karttajäkälälajia. Olen myös yrittänyt opetella näiden erottamista toisistaan pelkän morfologian perusteella kokeillakseni, voiko se onnistua ilman mitään labratestejä.
1 tykkäys
Nyt kun toit tietoisuuteeni aiheen, niin aihe kiinnostaa, mutta en ole perehtynyt likenometriaan. Onko hyviä lukuvinkkejä mistä aiheeseen voisi perehtyä. Kiinnostaa myös kuulla mitä olet tehnyt aiheen parissa.
Itse olen viime viikkoina perehtynyt juurikin karttajäkäliin ja niiden tunnistamiseen - jäkäläharrastus alkoi viime vuonna, mutta en ole ennen tätä juurikaan rupijäkäliin ehtinyt perehtyä.
Tein sellaisen opiskeluprojektin menetelmästä arkeologian kannalta. Taulukoin Stenroosin Suomen rupijäkälät teoksen lopussa olevan Suomen jäkälien luettelon Rhizocarpon suvun (2015: 421-222) lajit. Rajasin niistä pois Varsinais-Suomen eliömaakunnassa esiintymättömät lajit, ja sen jälkeen ensin kirjan kuvien perusteella ei-keltaiset lajit. Osasta lajeista ei ollut kirjassa tietoa niiden väristä tai ulkonäöstä, mutta hain sitä muualta. Lopulta tulokseksi sain, että varsinais-Suomessa esiintyisi viisi keltaista rupijäkälälajia.
Ne olivat selvityksen perusteella keltakarttajäkälä R. geographicum (muutamine alalajeineen), kauluskarttajäkälä R. lecanorinum, R. macrosporum (ei suomalaista lajinimeä, mutta englanniksi Lemon map lichen) sekä osittain mm. kiventieralla loisiva R. viridiatrum ja täysin kiventieralla loisiva R. rapax.
Sitten etsin morfologisia kuvia ja kuvauksia näistä, minkä jälkeen keksin viisi eri paikkaa, joista etsisin näitä. Kävin ensin yhdellä vanhimmalla muinaisrannalla, josta löytäisin vanhinta kalliopaljastumaa, sillä lähteideni mukaan R. geographicumin elinikä voi olla tuhansia vuosia, ja se kasvaa erittäin hitaasti kokoa. Siellä sattui olemaan myös yksi rajamerkki, jonka pinnan keltaisia karttajäkäliä mittasin työntömitalla, kuvasin ja pyrin morfologian perusteella sijoittamaan ne johonkin viidestä keltaisesta karttajäkälälajista. Alueen pinnoissa oli suurehkoja yksilöitä uskoakseni ehkä jopa neljästä tai kaiksita viidestä lajista.
Samannäköisimmät olivat oletetut R. geographicum ja R. macrosporum, joista ensin mainitulla on ehkä selkeämpi musta esisekovarsi. Kauluskarttajäkälän erottaa puolikuunmuotoisista kilpiruuduista ja nuo kaksi muuta lienevät hiukan vihertäviä kuin raaka banaani ja rakenne on hieman kuin sulaneen näköinen.
Seuraavaksi etsin niitä toisen maailmansodan aikaisilta kivirakenteilta, luullen löytäneeni hyvin pieniä muutaman millimetrin kokoisia yksilöitä muutamia lajeja.
Sitten etsin niitä 1700-1800 luvun kirkon aidasta ja hautamuistomerkeistä. Pääasiassa niitä oli kirkkomaan kalliopaljastumalla ja vain muutama aidassa, hautamuistomerkeissä ei yhtään. Sitten läheisen linnaraunion kivistä ja kalliosta. Linnan kivissä oli niukasti muutamissa kohdissa pieniä yksilöitä, mutta kalliopaljastumissa enemmän ja suurempia.
Lopuksi etsin niitä rautakautisen linnavuoren muurikivistä, joissa oli runsaasti ja isoja yksilöitä. Myös linnavuoren kalliopinnoissa oli niitä.
Lopputuloksena koin löytäneeni morfologisia eroja havaitsemistani keltaisista karttajäkälistä, ja koin niiden asettuvan noihin viiteen lajiin. Niillä tuntui olevan erilaisia kasvunopeuksia, joista kunkin kasvukäyrästä sain jotain viitteellistä käsitystä. Suuria R. geographicumin tai R. macrosporumin yksilöitä sisältäneet kivipinnat olivat ainakin vanhoja. Keltaisten karttajäkälien kiinnostavuushan likenometriassa piilee mm. R. geographicumin väitetysti erittäin hitaassa kasvunopeudessa ja pitkäikäisyydessä. Sen avulla pytsyisi siis ajoittamaan hyvin vanhoja pintoja jollakin tarkkuudella.
R. lecanorinum ja R. viridiatrum olivat hieman nuorempien kivipintojen pioneerilajeja, mutta jäljemmäisen suuret thallukset voisivat minusta olla esimerkiksi 400 vuotta vanhoja. Vaikka ehkä sen kasvunopeus voi vaihdella, mikäli se on elänyt loisimalla toista jäkälälajia, kuten se Stenroosin kirjan mukaan voi tehdä.
Kirjallisuusvinkkeinä voisi mainita alan pioneerin Roland Beschelin. Hänen rohkaisemanaan saksalainen jäkälätutkija Gerhard Follman rohkaistui tutkimaan vanhojen valokuvien perusteella Pääsiäissaarten jäkälien kasvunopeuksia, ja yrittämään päätellä niiden perusteella saaren monumentaalisten patsaiden ja jalustojen iän (Benedict 2009: 144).
Uudempia artikkeleita on mm. Richard A. Armstrong 2016 “Lichenometric dating (Lichenometry) and the biology of the lichen genus “Rhizocarpon”: Challanges and future directions”. Geografiska Annaler. Series A, Physical geography 98, no. 3 s. 183-206. A Review of Lichenometric Dating and Its Applications to Archaeology on JSTOR
sekä
Benedict, James B. 2009. “A review of lichenometric dating and its applications to archaeology”. American Antiquity 74, no 1 s. 143-172.
Englanninkielisellä sanalla lichenometry löytyy erilaisia artikkeleita ja tutkimuksia.
Jos joku kuvaa keltaisia karttajäkäliä, niin olisikin hienoa, jos laittaisi vaikka iNaturalistiin kuvia ja mahdollisesti myös mittaisi “thalluksien” läpimittoja (ainakin suurimpien) mielellään noin millimetrin tarkkuudella (mahdollisimman tarkasti vaikka läpinäkyvällä muoviviivaimella) ja mainitsisi niistä kuvien yhteydessä. Myös jos mainitsisi sen, jos ne kasvaa jollain tunnetunikäisellä rakenteella tai toisaalta miksei tuntemattomankin ikäisellä rakenteella, koska silloin voisi teoriassa arvailla rakenteen ikää vertaamalla sen jäkälien kokoa tunnetunikäisen rakenteen jäkäliin. Jäkäläharrastuksen voisi näin yhdistää menneisyyden tutkimiseen. Tietysti vahingoittamatta muinaisjäännöksiä.
Myös loistokeltajäkälää (Xanthoria elegans) on maailmalla käytetty likenometrisessa tutkimuksessa. Se on ilmeisesti lyhytikäisempi.
1 tykkäys
Satakunnan eliömaakunnassa kasvaa em. Stenroosin kirjaan paljolti nojaavan selvitykseni mukaan vain 3 kertaista karttajäkälälajia. Samat kuin Varsinais-Suomessa, mutta ei R. viridiatrum eikä R. rapax. Muiden eliömaakuntien tilannetta en ole koittanut selvittää, mutta varmaan Stenroosin kirjasta samalla tavoin voi olla mahdollista rajata kunkin eliömaakunnan keltaiset karttajäkälälajit ja selvittää niiden morfologiaa. Lajien erottaminen olisi tärkeää, jotta voisi hahmotella kunkin lajin omaa kasvukäyrää, sillä niiden kasvunopeudet voivat vaihdella ehkä paljonkin. Voi olla, että jossain eliömaakunnissa esiintyy liian samannäköisiä lajeja morfologian perusteella erotettaviksi. Muistaakseni esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan eliömaakunnassa esiintyi jo rakkakarttajäkälää (R. alpicola), joka ainakin kirjallisuuden mukaan on mahdotonta erottaa keltakarttajäkälästä ilman kaikenlaista mikroskooppista ym. määrittämistä. Toisaalta ne ovat kirjallisuuden mukaan aika yhtä pitkäikäisiä.