Laji.fi | Tietoja foorumista | Käyttöehdot | Yksityisyys | Keskustelusuosituksia

Missä mennään?


#1

Epäprofessionaali luonnonharrastaja, joka on kiinnostunut biodiversiteetin valokuvaamisesta, on ongelmissa. Niiden lajien kohdalla, joiden erottaminen toisista läheisistä lajeista ei ole mahdollista maksoskooppisten visuaalisten tuntomerkkien perusteella, valokuva ei dokumentoi oikeastaan mitään (paitsi ehkä sukua, heimoa jne.). Jos lajinmääritys vaatii itiöiden tai sukupuolielinten mikroskopointia ja tulevaisuudessa mahdollisesti genomin sekventointia, suuri osa lajeista jää harrastajalta ja tavalliselta luonnossa liikkujalta tavoittamatta. Ja tänä splittauksen luvattuna aikana näin tulee tapahtumaan yhä useamman, aiemmin itsestään selvästi tunnettuna pidettyjen lajienkin kohdalla (esim. sinihaprakääpä).

Ongelmaa voisi lieventää ottamalla kattavasti käyttöön kollektiivisen lajin käsite, jonka sisältäisi nämä mikroskooppista määritystä vaativat, läheistä sukua olevat lajit. Tällaisesta on Laji.fi:ssä jo esimerkkejäkin. (esim. Laetiporus sulphureus coll.)

Taksonomian tarkoituksena on kuvata eliöiden välisiä sukulaisuussuhteita, mutta sen tehtävä on myös helpottaa luonnon monimuotoisuuden ymmärtämistä. Lajien tunnistaminen ilman laboratoriopalveluja on luontoharrastuksen elinehto.


#2

Jep, tämä on se suunta mihin ollaan menossa. Jonkin verran myös muiden lajiryhmien osalla, mutta sienet ilman muuta huipentuma. Skooppaus ja splittaus yms eli lajeja ei noin vain saa enää valokuvaamalla. Yksi kaveri ketä harrastaa paljon sienten kuvaamista kuten itsekin, hän kerää näytteet kaikista. Innokkaita määrittäjiä ja asiantuntijoita kuitenkin on. Tulee lajit sitten kuviin mutta viiveellä tietysti. Tiede kehittyy sitä ei voi estää ja tieto lisää tuskaa. Hankaloittaa kuvaajan harrastusta. Mutta ehkä jopa hyvällä tavalla. Uusia kovia löytöjä sienten osalta on aina mahdollista tehdä.


#3

Valitettavasti on sieniä, joiden tunnistaminen ulkonäön perusteella on melkeinpä mahdotonta. Isojen sienten tunnistaminen saattaa vielä onnistuakin, mutta pienten kotelosienten ja joskus myös pienten kantasientenkin (esim. ripukat ym.) tunnistaminen on todella vaikeaa.

Mikroskopia auttaa, jos käytettävissä on riittävästi lajikuvauksia. Valitettavasti kotelosienistä ei ole kaikenkattavia opuksia. Eteen voi tulla täysin ennestään tuntemattomia sukuja ja jopa tieteelle ennestään tuntemattomia lajeja. Suomesta tunnistusavun saaminen on vaikeaa. Jos toimitat näytteitä museoihin, niin et välttämättä saa vuosikausiin niille määritystä, jos koskaan, vaikka muutaman kerran niitä kyselisitkin. Virassa olevilla taitaa olla tarpeeksi tekemistä muutenkin ja itse asiassa kotelosienissä lukuunottamatta Hyaloscyphaceae-porukkaa asiantuntemus on vajavaista.Suomessa ei käsittääkseni edes ole kovin monia sienitieteellisiä virkoja, saati sitten limasieniasiantuntijoita.

Minun oli pakko alkaa luoda kansainvälisiä kontakteja selvitäkseni määritysongelmistani. Se toimii kyllä melko hyvin kuvattujen lajien kohdalla, mutta mitä tehdä niille kuvaamattomille…

Tämän kaltaisista foorumeista on usein apua, jos niille saadaan osallistujiksi riittävän kokeneita harrastajia. Sienipolku oli kyllä aikoinaan aivan huippu.


#4

Jos tietää lajiryhmän, eikä järjestelmässä ole siitä coll. -vaihtoehtoa vaikka on tiedossa että kyseessä on ryhmälaji, kirjauksen voi tehdä valitsemalla lajin, ja kirjaamalla lisätietokenttään “coll”. Tämän lisäksi voi laittaa vihreästä kirjekuoresta toiveen että coll-vaihtoehto lisätään ko. ryhmästä listalle. Nimistöä täydennetään käsittääkseni jatkuvasti mahdollisuuksien mukaan. Kaikista mahdollisista ryhmälajeista ei varmaankaan ole resursseja kertarysäyksellä lisätä coll-vaihtoehtoja, mutta noilla ilmoituksilla edesauttaa täydentämistä omalta osaltaan.

Lisäksi tosiaan voi ottaa näytteen ja toimittaa sen vaikkapa lähimpään kasvimuseoon. Kuten Marja kertoo, vahvistettuja määrityksiä ei välttämättä kuitenkaan saa kovin nopeasti.


#5

En itse pidä tätä vaihtoehtoa hyvänä, jos kentässä “Määrityksen varmuus” on tieto “varma”. Laji tulisi ilmoittaa lajina vain, jos se nykytiedon ja parhaan määritystaidon mukaan on ko. laji. Tämä koskee toki kaikkia lajiryhmiä. Sen sijaan, jos “Määrityksen varmuus” -kentässä on tieto “epävarma”, havainto on täysin validi.

Mielestäni nämä coll. -havainnot olisi syytä olla eroteltavissa omikseen, jos sellaista tietoa halutaan kerätä, ja siksi niille tulisi olla omat taksonit. Jokaisen lajiryhmän osalta juuri sen lajiryhmän asiantuntijan tulisi pystyä lisäämään näitä taksoneita järjestelmään tarpeen niin vaatiessa.


#6

Harry on asian ytimessä. Kollektiivilaji olisi taksonominen taso, joka sijoittuisi alasuvun (jos käytössä) ja lajin väliin. Sen nimi määräytyisi sen kantalajin mukaan, josta mikroskooppisin tuntomerkkein määriteltävät lajit on erotettu, esim. Postia caesia coll. Varsinainen tieteellinen tutkimustyö tapahtuu tietysti tähän kollektiivilajiin sisällytettyjen lajien tasolla. Kollektiivilaji-käsite ei suinkaan ole uusi, (tunnetuin on ehkä Taraxacum officinale coll.), mutta sen käyttö on satunnaista. Jos sen käyttö kuitenkin vakiintuisi yleiseksi periaatteeksi, luonnon monimuotoisuuden hahmottaminen erillisinä lajeina ja lajinkaltaisina taksonomisina kokonaisuuksina voisi säilyä myös niiden keskuudessa, jotka eivät ole mukana tutkimuksen terävimmässä kärjessä.

Tällaiset uudet taksonomiset tasot eivät ole ennenkuulumattomia, esimerkiksi Handbook of the birds of the World käyttää sellaista nettiversiossaan lajin ja alalajin välissä https://www.hbw.com/species/hair-crested-drongo-dicrurus-hottentottus, ja Avibase kantalajin alapuolisilla taksonomisilla tasoilla http://avibase.bsc-eoc.org/species.jsp?avibaseid=7CE7EB2FD1FB6F96.


#7

Kuten Kari itsekin totesit, kollektiivilajeja järjestelmässä jo onkin (mainitun esimerkkisi lisäksi vaikkapa Russula versicolor coll, R. xerampelina coll, Amanita vaginata coll., Chroogomphus rutilus coll., Cortinarius cyanites coll., C. flexipes coll. ja niin edelleen). Niitä varmaan myös voidaan lisätä tarpeen niin vaatiessa. Sienten osalta nimistöä on päivittänyt mykologi Tea von Bonsdorff.