Yöpyynnin päivämäärät kuntoon

Vihkossa näkyy runsaasti yöperhoshavaintoja, jotka on ilmeisesti kirjattu pyydyksen kokemispäivälle. Tämä ei ole Suomen Perhostutkijoiden Seuran suosituksen mukaista. Havainnot on kirjattava sillä päivälle, jolloin pyyntitapahtuma alkoi, eli yleensä edelliselle illalle. Tämä voi kuullostaa liian pikkutarkalta, mutta sillä on merkitystä vaellustilanteiden analysoinnissa.

Toisekseen, Vihkon kehittäjät voisivat myös toteuttaa tätä suositusta. On valmis hakunamikka “1 pv”, mistä kiitos. Tämä ei kuitenkaan palauta mitään, jos em. suositusta noudatetaan, vaan tarvitaan 2 pv. Sitäpaitsi, kyseistä hakua ei voi tallettaa kirjanmerkkeihin, koska linkissä on tietty kalenteripaivämäärä. Linkissä pitäisi olla suhteelinen päivämäärä, niinkuin Virtalassa oli “eilen ja tänään”.

1 tykkäys

Hyvä avaus, Hannu.

Selasin juuri havaintoja ja havaitsin, että siellä todennäköisesti on ilmoitettu yhden yön havaintoja kahden päivämäärävälin tiedoilla.

Kirjoitin asiasta eilen ja tänään laajalti Facebookin puolella; kopioin oleellisimmat alle:

Yöpyynnissä 1 yö = 1 päivämäärä, 2 yötä = 2 päivämäärää jne. Ja merkintä aina yön aloittaneen illan mukaan.

Päiväperhoset toki aina kuluvan päivän mukaan, mutta yöpyynti yön aloittavan päivämäärän mukaan. Jos havaitsen nokkosperhosen 7.9. päivällä, merkkaan 7.9. Mutta jos valotan 7.-8.9. välisen yön, merkkaan kaikki sen yön havainnot 7.9. Ja jos esim. koen rysän 10.9. aamupäivällä, rysäjakso merkataan päättyväksi 9.9.

Tällä pyritään selkeyteen. Jos merkkaisin yhden yön havainnot 7.-8.9., myöhemmissä katsauksissa ja analyyseissä se tarkoittaisi kahta yötä, mikä vääristää tietoa. Toisekseen, jos olen ensi yön Oulussa (9.9.) ja sitä seuraavan Lappeenrannassa (10.9.), tulokset ovat ristiriitaiset, jos minulla on havaintoja samalta päivämäärältä sekä Oulusta (9.-10.9. välinen yö) että Lappeenrannasta (10.-11.9. välinen yö), koska sen tulkittaisiin tarkoittavan minun olleen samana yönä (10.9.) eri puolilla Suomea. Tällä pyritään siis vain samaan kuin päiväperhosissa; yhden “havaintopäivän” havainnot yhdelle päivämäärälle, jotta niistä saadaan tehtyä selkeää analyysia. Yöpyynnissä on päädytty em. käytäntöön, koska perhosille kellonaika on merkityksetön. Niille keskiyötä ei ole olemassa, vaan niille ainoastaan pimeys on merkittävä. Ja jotta perhonen voi lentää pimeällä, sen on pitänyt kuoriutua viimeistään pimeää edeltävänä päivänä (tai aiemmin). Siksi merkintä aina yön aloittaneen illan mukaan.

Kyllä se 1pv mielestäni toimii tuon logiikan mukaan, koska se palauttaa sekä tämän että eilisen päivän havainnot (alkupäivän mukaan).

Voin mä ehdottaa täällä tuota muutosta, että saisi tämän myös kirjanmerkkeihin. Se on vain teknisesti ilmeisesti hieman hankala erikoistapaus, joka ei API:n helposti sovi nykyisellään.

Tässä tapauksessa hyönteisharrastukseen näyttää vakintuneen käytäntö, joka on ristiriidassa yleisten havaintojen kirjaamisperiaatteiden kanssa (=kirjataan todellinen alku- ja loppuaika). Miten havaintoaika merkitään siinä tapauksessa, että pyydys on maastossa viikon ajan? Kai edes silloin tulee kaksi päivämäärää, mutta merkitäänkö loppupäiväksi kokemista edeltävä päivä?

Jos joku käy pöllöretkellä, joka alkaa illalla klo 2100 ja päättyy seuraavana päivänä klo 0300, yleensä havaintoaika merkitään kahdelle päivälle, tavallisesti vielä kellonaikojen kanssa.

Yritin löytää SPS:n sivuilta ohjeistusta tähän asiaan, mutta en onnistunut. Tietääkö joku linkin, mistä ohjeet löytyvät?

Luulin, että tuo löytyisi Perhosten keräilijän oppaasta (I. Jalas), mutta enpä löydä sieltäkään tuota päivämäärä käytäntöä.

oli ihan pakko katsoa kanssa. Opas (1. painos) kertoo että ottoaika merkitään päivän tarkkuudella. Kestorysllä kerätessä merkitään ääripäivämäärät. LIsäksi toukkien kasvatuksissa käytetään vain löydön vuosilukua (s.138).

Toisaalla, muistiinpanojen kohdassa (s.165), käytetään yhtä päivää alkava ilta ja kellonaika on todellinen esim:
4.5 klo 21.50-01.00
5.5.klo 21.40-25.55
6.5 klo 00.20-01.00

Tässä on kolme iltaa, kolmantena pyydystys alkoi vasta puolen yön jälkeen.

ts. on jo vuonna 1969 ollut tämä käytäntö olemassa.

Kun oletetaan, että edellisen kerran pyydys on koettu su 30.9. päivällä ja seuraavan kerran su 7.10. päivällä, niin “viikon” maastossa ollut pyydys merkitään seuraavasti: 30.9.-6.10. eli aina alkavan illan päivämäärän mukaan.

Tämä perustuu ihan vain analyysin helpottamiseen: yhden yön havainnot yhdelle päivämäärälle, kahden kahdelle jne. Samoin kuin päiväperhosissa yhden päivän havainnot yhdelle päivämäärälle, kahden kahdelle jne. Hankalaksi asian tekee vain se, että me ihmiset olemme keksineet kellon, joka “nollautuu” puolen yön aikaan. Olen aiemmin puhunut siitä, että esim. työpaikoilla törmää käytäntöön työssäolovuorokausi, mikä vertautuu hieman tähän: päivämäärä ei vaihdukaan klo 24, vaan klo 6. Ja se tehdään juuri kirjausten ja tilastointien helpottamiseksi. Tässä on jotain samaa.

Olen jutellut tästä asiasta erään SPS:n toimihenkilön kanssa ja pyytänyt käytännön lisäämistä nettisivujen ohjeisiin. Ei ole näkynyt. Kirjoittamattomat säännöt ovat siitä hankalia, että minullekin tieto tuli aikanaan yllätyksenä. Ihan yhtä yllätyksenä kuin erittäin kokeneelle harrastajalle se, ettei tämä ollutkaan itsestään selvää myös minulle. :wink: